keskiviikko 11.12.2019 Tatu, Daniel, Taneli

Lähellä sinua – se tuttu paikallislehti

Yleisötilaisuuden viesti oli selvä: Enemmistö ei halua grafiittikaivosta Heinäveden rantojen äärelle

Yleisötilaisuus täytti valtuustosalin ääriään myöten.

Malminetsintäyhtiö Fennoscandian Resurces Oy:n toimitusjohtaja Rasmus Blomqvist oli tullut maanantaina Heinävedelle kertomaan Pitkäjärven-Aitolammin alueen etsintäprojektin tämänhetkisestä tilanteesta.

Mutta suurin osa noin 50 hengen yleisöstä ei ollut tullut varsinaisesti kuuntelemaan. Tilaisuuden tunnelma oli alusta lähtien epäluuloinen, jopa vihamielinen. Kuurosokeallekaan tuskin jää epäselväksi, ettei paikallinen enemmistö halua grafiittikaivosta Heinäveden rantojen äärelle.

– Tällaiselle alueelle olisi täysin moraalitonta perustaa kaivos. Onko teillä mitään moraalia vai oletteko seteliselkärankaisia.

– Kaivostoiminta on aina saastuttavaa. Kaikista paras on, että lopetatte hommat. Antakaa tutkimuksista sellainen tulos, ettei kannata. Nyt vedä Rasmus nukkesi pois leikistä ja lähde pois, Terho Laitinen toivotti.

Samalla kannalla oli moni muukin. Ilpo Laitinen totesi, ettei tutkimuksia Heinäveden reitin äärellä pitäisi jatkaa enää yhtään.

– En ole kaivosteollisuutta vastaan, mutta paikka on ihan väärä. Jo nyt maan arvo on romahtanut 20-30 prosenttia. Puhutaan miljardeista, jos katsotaan asiaa jonnekin Sulkavalle asti.

Hetkittäin huutamisen puolellekin yltyneessä keskustelussa esitetyistä huolista ja uhkakuvista osa oli realistisia ja ilmeisiä, kuten avolouhoksen laajuus tai etsintäalueen alapuolella sijaitsevan herkän Kermajärven likaantuminen ja happamoituminen.

Osa oli kauempaa haettuja, kuten metsien arvon katoaminen, syöpätapausten ryöpsähtäminen tai molempien luostareiden häipyminen Heinävedeltä.

– Matkailu loppuu kerta kaikkiaan. Kaikki työpaikat täältä häviävät, kauhisteli Anneli Laitinen.

Martti Vaskosen mukaan koko grafiittikaivoshankkeen takana on loppujen lopuksi eurooppainen autoteollisuus.

– Meidän pitäisi ensin hillitä omaa kulutustamme. Ja tämmöisiä vuosituhannen turhakkeita kuin grafiittikaivos, ei tänne pidä tehdä.

– Se pelastaa Heinäveden, jos täällä on erittäin heikkolaatuista grafiittia. Sitä toivon ankarasti, Vaskonen sanoi.

Hänen toiveensa saattaa kuitenkin osoittautua turhaksi. Tähänastiset tiedot malmitutkimuksista näyttävät etsintäyhtiön mukaan lupaavilta.

Viime vuonna esitettyä malmiarviota on päivitetty ylöspäin. Kun aiemmin arviona oli 19,3 miljoonaa tonnia 4,5-prosenttista grafiittimalmia, uusi arvio on 26,7 miljoonaa tonnia 4,8-prosenttista.

Viime keväänä Aitolammelta kairattuja näytteitä on tutkittu Saksassa ja Kokkolassa. Fennoscandian Resources ja sen emoyhtiö Beowulf Mining pitävät tähänastisia tuloksia hyvinä.

Kokkolassa testataan parhaillaan, onko Aitolammin grafiitti käyttökelpoista litium-akuissa. Tulokset ovat osaltaan ratkaisemassa sitä, kannattaako Aitolammen alueelle lähteä tekemään hankekartoitusta.

Teksti: Martti Ripaoja

Kuva: Eija Kvintus

Kommentit

  • Olli Sivonen

    Heinäveden päättäjät missä olette? Teidät on valittu tehtävääne vaikuttamaan kunnan tulevaisuuteen. Nyt teidän tulee kertoa jämäkästi ja suoraan kantanne kuntaan ja sen ainutlaatuiseen luontoon vaikuttavasta kaivoshankkeesta. Tuusniemellä sen sijaan vastuuta ei näköjään pelätä, kun kunnanhallitus äänin 7-0 laittoi jo toisen kaivosta vastustavan lausunnon eteenpäin.

  • Mökkiläinen

    Ei kaivosta Heinävedelle. Minulla mökkitontti lähellä, enkä toivo vesistöjen pilaantumista. enkä myöskään luonnon.
    Matkailualuetta ja puhtaita vesiä sentään vielä on .

  • Järjen ääni

    Heinäveden vesistöille ja kauniille luonnolle ei saa asettaa minkäänlaisia riskitekijöitä, joissa on saastuttamisen mahdollisuus! Kaikin keinoin suojeltava ainutlaatuista luontoa. Eikö kyseistä malmia löydy korpimailta joissa ei riskiä vesistöjen likaamisesta? Tietenkin pohjavedet on myös suojeltava. Kuunnelkaa asukkaita ja heidän toiveitaan !!!

  • Pirjo Heiskanen

    Olen Olli Sivosen ja mökkoläisen kanssa samaa mieltä. Nyt olisi kunnan päättäjien otetava asia vakavasti ja tehtävä tarvittavat päätökset kaivoksen tulon estämiseksi eli kaavoitus. Ehkä me vielä voimme nauttia puhtaasta luonnosta jonkin aikaa, mutta miten käy jälkeläisemme. Sitä pitää kunnan päättäjien miettiä tarkkaan, muistakaa täällä on vielä kuitenkin lapsia ja monella lapsenlapsia, jotka haluavat uida puhtaissa vesissä kuten tähänkin asti.

  • Veronmaksaja

    Tulevaisuudessa puhdas vesi on kultaa ja öljyä kalliimpi luonnonvara. Sitä ei pidä pilata.
    Kyllä kaivoksia saa sellaisile paikoille, missä ei ole vesistöt lähellä ja pilaantumisvaarassa.

    Kannattaisi torpata nämä hankkeet Heinäveden osalta heti alkuunsa ja kunnan tarvittaessa kaavoittaa alueet, joihin meinataan kaivoksia. Silloin ei sinne mitään kaivoksia rakenneta. Vai onko Heinävedellä päättävissä asemissa ihmisiä, jotka haluaa kaivokset Heinävedelle?

  • Tiijä häntä

    Kaivosta kannatan ja vastuut pitää selkeyttää jatkossakin kaikessa, niin teollisuudessa, kuin muutakin tehtäessä!
    Katsokaa omia törkypesiänne ja ympäristöön nekin vaikuttavat!

Jätä kommentti

*