perjantai 6.12.2019 Niilo, Niko, Niklas, Niki, Nikolai

Lähellä sinua – se tuttu paikallislehti

Valio-myrsky saapuu perjantaina

Perjantaina saapuu Ilmatieteen laitoksen mukaan Atlantilta nopealiikkeinen syvenevä matalapaine Suomen ylitse. Voimakkaat tuulet voivat aiheuttaa myrskytuhoja etenkin maan keskivaiheilla.

Tuuli voi olla puuskissa myrskyistä lähes koko maassa, mutta todennäköisimmin maan keskivaiheilla sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Maan eteläosa saattaa selvitä vähäisemmällä tuulella, mutta odotettavissa on sielläkin silti paikoin myrskyvahinkoja.

Puuskat ovat koko maassa Lappia lukuun ottamatta 15–20 metriä sekunnissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja maan keskiosassa monin paikoin yli 20 m/s. Tuulet voivat aiheuttaa puiden kaatumisia laajalti. Niinpä odotettavissa on sähkökatkoja laajalla alueella.

”Koska tuuli pysyy voimakkaana jopa 6-9 tuntia, myrskyvaurioita voi syntyä uudestaan vaikka ne olisi jo kertaalleen korjattu”, arvioi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle.

Jätä kommentti

*