keskiviikko 22.8.2018 Iivari, Iivo

Lähellä sinua – se tuttu paikallislehti

Selluloosarekan perävaunu nurin valtatie 23:lla

Eilen illalla vähän ennen puoli kymmentä, noin kilometri Tulenliekin kohdalta Varkauden suuntaan lähti selluloosalastissa ollut ulkolainen rekka heittelehtimään, minkä seurauksena rekan perävaunu kaatui kyljelleen ajoradalle. Perävaunu oli ennen kaatumistaan ryystänyt vastaantulevien puolen lumipenkkaa noin sadan metrin matkalta. Onneksi samaan aikaan ei ollut tullut vastaantulijoita. Rekka oli matkalla Uimaharjusta Kaipolaan.

Ensimmäisenä onnettomuuspaikalle osunut heinäveteläinen Jari Kinnunen kertoo, että tilanne oli vaarallinen, sillä rekan vaunu makasi liukkaalla tiellä täysin pimeänä eikä mitään varoituskolmioita ollut missään.  Samaan aikaan onnettomuspaikan ohitse ajoi kovalla vauhdilla rekkoja ja muuta liikennettä. Tie oli luminen, mutta tamppautunut Kinnusen mukaan niin liukkaaksi, ettei siinä ollut kestää jalankulkija pystyssä.

– Onneksi selluloosapaalit oli sidottu niin tiukkaan, että ne olivat kestäneet kyydissä eivätkä levinneet ympäri tietä.

Paikalle tuli hätäkeskusilmoituksen jälkeen yksi pelastuslaitoksen yksikkö Varkaudesta. Kuljettaja oli jo siihen mennessä sopinut työnantajansa kanssa nosturiauton tulemisesta paikalle, mutta ilmeisesti rekan nostaminen vie aikaa. Pelastuslaitos jäi ohjaamaan liikennettä paikalle.

Kinnusen päivittäinen työmatka kulkee valtatie 23:sta.

– Tällä kohdalla on sattunut useita rekkaonnettomuuksia ja tie on erittäin vaarallinen.

Hän perääkin valtatien remontin jatkumista, jotta turvallisuus tiellä paranisi.

(Kuvat: Jari Kinnunen)

Jätä kommentti

*