keskiviikko 26.9.2018 Kuisma

Lähellä sinua – se tuttu paikallislehti

Positiivisuudella ja sinnikkyydellä pärjää pitkälle

IMG_5504– Olen aina tykännyt tehdä sellaisia töitä, joissa on sopivasti haasteita ja joissa voi oppia uutta. Niinpä kesätyö Savon Media Oy:n paikallislehtien asiakaspalvelussa osui minulle aivan nappiin, sanoo Jaakko Roponen Heinäveden Lehden palvelutiskin takaa. Hän toimii vakinaisen työntekijän Eija Vaskinin sijaisena tämän loman ajan.
Kesäkuussa Jaakko työskenteli osan viikosta Pieksämäen Lehdessä, osan Soisalon Seudussa. Heinäkuussa alkuviikko kuluu Heinäveden Lehdessä ja loppuviikko taas Soisalon Seudussa.
– On tosi piristävää, kun on näin laaja konserni ja monipuolinen toimintakenttä. Ja vaikka eteen tulee kysymyksiä, joihin en heti osaa vastata, konsernin sisältä löytyy aina apu. Kun pystyy palvelemaan asiakkaan hyvin, se tuo tietenkin joka kerta tyydytystä, Jaakko toteaa.

Jaakkoa voit tulla moikkaamaan Heinäveden Lehden toimiston aukioloaikoina ma-ti klo 9-11 ja 12-15, ke 12-15.

Jätä kommentti

*