maanantai 19.8.2019 Mauno, Maunu

Lähellä sinua – se tuttu paikallislehti

Parasta aikaa mediamarkkinoilla

mirjaMirja Vänttinen kertoo auton keulan kääntyvän jokaisena vapaana viikonloppuna Kuopion kodista Heinäveden Lajunniemelle. Savon Median myyntijohtajana työskentelevälle Mirjalle vapaa-ajanasunto on ykköskoti, jolle Saaristokaupungissa sijaitseva uudenkarhea omakotitalo jää toiseksi.
Lajunniemellä Mirja rentoutuu ja lenkkeilee. Rakkain harrastus on kuitenkin golf ja perheen, johon kuuluvat puoliso Mikko ja 24-vuotias poika Antti, kotikenttä Joroisissa. Kotimaan kenttien lisäksi golfbägi reissaa usein mukana myös maailmalle Thaimaaseen, Eurooppaan, USA:han ja kerran Havaijillekin.
– Tosin kyllä tänne Heinävedelle luostarien läheisyyteen sopisi hienosti 18-reikäinen rata.
Koirat, Mirjan oma lenkkikaveri, saksanseisoja Sissi ja isännän metsästyskaveri, jämtlanninpystykorva Nelli asuvat myös kahta kotia.
– Heinävedellä ne saavat juosta paljon irti ja vapaana.

Lisää Mirjasta tämän päivän 2.9. Heinäveden Lehdessä.

Jätä kommentti

*