keskiviikko 21.11.2018 Hilma

Lähellä sinua – se tuttu paikallislehti

Pakkanen kiristyy kohti loppiaista

Suomeen virtaa idästä annos arktista ilmamassaa. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan pakkanen kiristyy vähitellen ja on kireimmillään loppiaisena ja torstaina 7.1.  Loppiaisen tienoilla pakkasta voi olla koko maassa 20–35 astetta, maan pohjoisosassa paikoin noin 40 astetta. Kireää pakkasta on Suomen lisäksi Baltiassa, Ruotsissa, Norjassa sekä Venäjän luoteisosassa.


Kireällä pakkasella on merkittäviä terveysvaikutuksia riskiryhmille. Haittaa aiheutuu myös jäätyvistä talojen putkistoista sekä kovan lämmityksen aiheuttamista rakennuspaloista. Tämän vuoksi Ilmatieteen laitos on antanut vuodesta 2012 lähtien ennakkovaroituksia myös kireistä pakkasista. Ennakkovaroitusten tavoitteena on antaa aikaa varautua lähestyvään sääilmiöön tarvittavin keinoin.
Fingridin käytönvalvontamittausten mukaan Suomen sähkönkulutuksen tuntikeskiteho on tänään ollut hieman alle 13 000 megawattia. Sähkönkulutuksen arvioidaan kasvavan pakkasten kestäessä, tämän talven kulutusennätykseen päästäneen torstaina, arvioidaan Fingridistä.  Suomen sähkönkulutuksen kaikkien aikojen ennätys on hiukan vajaa 15 000 megawattia.
Vuoden kylmimmät lämpötilat mitataan tyypillisesti tammikuussa tai helmikuun alussa. Lähes joka vuosi jossain päin Pohjois-Suomea mitataan 40 asteen pakkasia. Sen sijaan -44 astetta kylmempiä lukemia mitataan nykyilmastossa enää harvoin, viimeksi vuonna 1999. Tuolloin mitattiin myös Suomen pakkasennätys, -51,5 astetta Kittilän Pokassa.
Vaikka viime vuosina talvet ovat olleet pääsääntöisesti lauhoja, mahtuu leutoonkin talveen yleensä muutama kunnon pakkasjakso. Esimerkiksi viime talvi oli kokonaisuutena harvinaisen leuto, mutta silti Lapissa lämpötila laski alimmillaan lähes 40 pakkasasteeseen ja etelässäkin paikoin -25 asteen tienoille.

Jätä kommentti

*