50 vuotta sitten
Yleensä ei tällaisten vedenalaista työtä tekevien lauttojen asetuksen määräämiä merkkejä tunneta. Olemme olleet monesti hengenvaarassa joko merkkejä tuntemattomien tai niistä piittaamattomien veneilijöiden ja jopa kippareiden vuoksi, kertoi väylätutkimusta johtava rakennusmestari Perkiömäki lehdellemme.
Ensinnäkin lautta tai alus, joka tekee työtä väylällä ei pysty väistämään muista aluksia. Se saattaa olla ankkuroituna pohjaan tai vaijerilla rannalle. Esimerkiksi porauslautat kiinnitetään kolmella vaijerilla, joista jokainen suunnataan eri suuntiin. Usein yksi vaijereista voi olla veden alla. Näitä vaijereita ei ole merkitty erikseen, vaan se sivu, jolta turvallinen lautan ohitus voi tapahtua selviää lauttaan ja sen mastoon kiinnitetyistä merkeistä.Tällainen lautta merkitään ensinnäkin samaan mastoon kiinnitetyillä merkeillä, joita on kolme. Ylimmäisenä on punainen pallo, siitä seuraava alaspäin on kaksoiskartio, jonka väri on valkoinen. Sen alla puolestaan on punainen pallo. Näin merkitty lautta ei voi väistää. Aluksessa on väistämispuolta varten omat merkit. Se puoli, jolta väistäminen on tehtävä merkitään lyhyempään mastoon vedettävällä mustalla kaksoiskartiolla. Se puoli, jolta ohittaminen ei missään tapauksessa saa tapahtua, on merkitty mustalla pallolla.
Sukeltajan lippu on kaksikärkinen lippu. Sen tangon puolen kenttä on valkoinen ja kaksikärkinen osa sininen. Silloin kun esillä on sukeltajan lippu, on paikka pyrittävä ohittamaan ilman potkurivirtaa. On tarkkailtava, että ei törmään uivaan kohteeseen eikä missään tapauksessa saa ajaa sukeltajan kuplien läpi. Pyörivä potkuri silpoo sukeltajan pienilläkin kierroksilla.
Peikko vieläkin vailla nimeä
Matkamuisto-peikot ovat edelleen ilman nimeä. Muutamia ehdotuksia on soiteltu tänne toimitukseen. ne on toimitettu edelleen peikontekijälle. Kalle Pakarinenkin ilmoitti, että hänen nimensä ei ole käytettävissä moisissa ristiäisissä.
Ristiäiset olisi kuitenkin pidettävä, joten ehdotukset ovat tervetulleita. Siispä sellaisia lyhyitä, nasevia ja sopivalla tavalla Heinäveteen liittyviä ehdotuksia tarvitaan.
Enemmän ylijäämää – vähemmän lainaa
Kunnan rahoitusylijäämän määrä nkaksinkertaistuiminen edellisvuodesta 344 042,75 markkaan sekä talousarviolainojen vähentyminen lähes 150 tuhannella voitaneen pitää kunnan tilinpäätöksen myönteisimpinä tuloksina. Talousarviolainojen määrä asukasta kohden on 278,16 mk. Lainojen kokonaismäärä on 1 927 669,46 markkaa.
Tilikauden tulot olivat yhteensä 8 130 587,80 markkaa ja talousarvion alaiset menot 7 786 545,05 markkaa. Opetus- ja sivistystoimen bruttomenot olivat 36,55 prosenttia kaikista menoista, sosiaalisten tehtävien menot 15,7 prosenttia ja terveydenhuollon menot 14,08 prosenttia kaikista menoista.
Kunnan verotulot olivat kunnallisveron osalta 3 542 330, mk. Se koostuu 22 853 745 veroäyristä ja niiden 15,5 pennin kappalehinnasta. Koiraveroa kertyi 12 650 mk ja merimiesveroa 35 558,81 mk.
Korvasieniä aletaan ostaa
Sieniä ostavat liikkeet, osuusmeijerit ja Heinäveden Osuuskaupan kaikki myymälät ovat aloittaneet sienten oston. Ensimmäisenä kauppaan kerkiää aina korvasieni, joiden kasvukausi sattuu toukokuun puolesta välistä juhannuksen tienoille. Kerääjille maksettava kilohinta on tällä hetkellä kuuden markan seutuvilla.
25 vuotta sitten
Multasormi Malisille
S-Market Teerenpesän yhteydessä toiminut Multasormi-myymälä siirtyy Eija ja Pasi Maliselle. Marketpäällikkö Ari Saavalaisen mukaan teerenpesäläiset haluavat keskittyä täst’edes täysin päivittäistavarakaupa tekemiseen.
– Omat panokset eivät riitä kiireisellä kesäkaudella puutarhamyymälän pyörittämiseen. Varsinkin nyt, kun myymälän pitkäaikainen vetäjä Anja Luostarinen jäi eläkkeelle.
Malisilla onkin tiedossa kiireinen kesä. Pasi pyörii puutarhalla, huolehtii torimyynnistä ja juoksee myös kukkakaupan ja Multasormen asioilla. Kukkakauppaan samoin kuin Multasormeen Malisetottavat avuksi myös ulkopuolista työvoimaa.