Pakarilan kalastuskunta istutti torstaina lohenpoikasia Kermajärveen. Määrä oli kaikkiaan 600 kappaletta. Niistä 200 oli valikoituja ja kooltaan jo reilusti yli 25-senttisiä. Loput 400 oli 18-20 senttiä pitkiä. Ne tuotiin kuljetusautolla, jossa oli kaksi terässäiliötä ja joiden veteen happipullo pihisi hengitettävää. Istutus tapahtui kahteen kohtaan Pakarilan kalastuskunnan vesiä.
Pakarilan kalastuskunta järjesti varojen keräyksen kalanpoikasten hankkimista varten. Tuon keräyksen tuotto oli noin tuhat markkaa ja kalastuskunta kaiveli omaa lompakkoaan loppuun. Nyt hankitut lohet nimittäin maksoivat noin 1400 markkaa. Kalastuskunta hankki näitten lohien lisäksi myöskin muuta kalaa kuten haukia, siikoja ja kuhia, joiden hankkimiseen käytettiin kalastuskunnan omia varoja.
Televisiot kuntoon tv 2:a varten
Yhteisantennien varustamista TV 2:n katselua varten keväällä tai viimeistään kesällä suosittelee Yleisradion neuvontaosaston päällikkö, dipl.ins. Reijo Vähämaa. Syksyllä, kun kakkosohjelman lähetykset Kuopiosta alkavat, syntyy antenniliikkeille melko varmasti ruuhkaa ja mattimyöhäiset joutuvat sitten viimeiseksi odotuslistalle.
TV 2:n katselua varten tarvitaan Kuopion tv-aseman katselualueella kanavan 36 antenni. Kakkosohjelman arvioidaan näkyvän lähes samalla alueella kuin Kuopion lähettämä ykkösohjelma. Yhteisantennitaloissa on järjestelmä täydennettävä kanavan 36 antennilla ja kananvaihtovahvistimella, joka muuttaa lähetyksen kanavasta 36 kanavalle 2.
Kerman kanavalle uusi silta
Kerman kanava on saanut uuden sillan. Vanha, kapea ja kantavuudeltaan heikko silta on saanut väistyä uudemman ja upeamman tieltä. Karvion kanavalla vuosikausia liikennettä palvellut kääntösilta uitettiin proomun avulla syksyllä Kermaan ja nostettiin paikoilleen.
Rakennustöitä on Kermassa tehty marraskuulta lähtien. Tällä hetkellä ollaan jo niin pitkällä, että liikennöiminen voidaan aloittaa aivan lähitulevaisuudessa. Kääntösillan itsensä voi jo nyt veivata poikittain.
Uuden kääntösillan pituus on 22 metriä ja ajosillan hyötyleveys 3,60 metriä. Kääntösilta on saanut peitteekseen uudet lankut ja sillan päissä olevia pengerryksiä on nostettu entisestä parisen metriä. Sillan kantavuus on kolmisenkymmentä tonnia, vaikkakin Karviossa siltaa rasitettiin aikanaan suuremmillakin tonnimäärällä.
Uuden sillan kapasiteetti mahdollistaa tulevaisuudessa raskaankin liikenteen kulun Kerman ja Mäntylahden välillä. Tuolla Kerman kanavan takanahan on taloja yhteensä 14, joiden osalta palevlut nyt merkittävästi paranevat. Mm. myymäläauton liikennöiminen kanavan yli tulee mahdolliseksi.
Kesällä alkavat sitten kanavanhoitajan uuden asunnon rakennustyöt.
25 vuotta sitten
Yläasteella ei viihdytty
Kaksi vuotta sitten tehty luokkakysely silloisille 8.- ja 9.-luokkalaisille osoitti, että koulunkäyntiviihtyvyys on meillä läänin heikoimpia vaikka opettajat kuuntelivat oppilaita keskimääräistä paremmin ja vaikka opettajia pidettiin keskimääräistä oikeudenmukaisimpina.
Huonon kouluviihtyvyyden yksi syy lienee keskimääräistä heikompi työrauha ja tämä taas voi johtua keskimääräistä heikommaksi todetusta luokkahengestä.
Koulupinnaaminen on Heinävedellä keskimääräistä suurempaa. Heinäveden yläasteelaiset ovat läänin huonoimpia kouluruuan syöjiä ja tupakointi silloisten yläasteelaisten keskuudessakin oli yleisintä silloisessa Mikkelin läänissä. Keskimääräistä paremmin meillä oli asiat koulukiusaamisen suhteen sekä suhtautumisessa huumeisiin ja alkoholiin. Oppilaat olivat myös keskinkertaista terveempiä.
Heinävedellä vanhemmat tietävät nuorten iltapoissaolot keskimääräistä paremmin, mutta nuoret pystyvät keskustelemaan vanhempiensa kanssa keskimääräistä huonommin.
Noin joka kymmenes nuori ilmoitti, että hänellä ei ole yhtään läheistä ystävää. Kolmannes ilmoitti, että hänellä on yksi ystävä ja yli puolet, että hänellä on kaksi tai useampia ystäviä.