Pääsiäinen lähestyy ja se saa meidät ehkä pohtimaan Jeesuksen persoonaa ja ulkonäköä. Me emme tiedä evankeliumeista, miltä Jeesus näytti. Taiteessa meille tuttu kuva Jeesuksesta on esittää hänet kauniin terveenä, hienopiirteisenä ja sopusuhtaisena miehenä. Näin meille on vähitellen muovautunut käsitys kiiltokuvanomaisesta Jumalan Pojasta, joka myös käytökseltään on sävyisä ja kiusaukset voittava opettaja.
Ehkä on hyvä, että emme voi tietää Jeesuksen ulkonäöstä mitään varmaa, sillä silloin mikään ihmisryhmä ei voi ainakaan sen peruteella omistaa häntä itselleen, toisennäköiset poissulkien.
Sen me kuitenkin tiedämme, ettei Jeesus ainakaan hiljainen ollut. Toisinaan hän myös kiivastuessaan huutaa ja ristillä hänen kerrotaan huutaneen tuskaansa ”suurella äänellä”.
Ihmistä ei ole luotu kärsimään.
Vanhan Testamentin profetia kuvaa hänet, Herran palvelijan, sanomalla että hän oli ”kipujen mies” ja ”sairaaloinen” ja ”paljon kärsinyt” ihminen.
Myös koko Uuden Testamentin sanoma on, että Jumalan Poikanakin, Jeesus oli ihminen, joka kuoli ilman taivaallista valepukua, ihmisen tavoin. Kun Jeesus rukoilee Jumalaa Getsemanen yössä, että tämä ottaisi häneltä kärsimyksen maljan pois, tulee se minusta hyvin lähelle jokaista kärsivää ihmistä.
Joskus kuulen sanottavan, että kärsimys pitää vain hyväksyä ja että se on Jumalan tahto. Luulen, että tässä erehdytään ja kuljetaan harhaan, sillä ihmistä ei ole luotu kärsimään vaan taistelemaan sitä vastaan kaikin tavoin. Maailmassa tapahtuu paljon sellaista, mikä ei voi olla Jumalan tahto. Muuten Jeesus ei olisi opettanut meitä rukoilemaan, että ”Jumalan tahto tapahtuisi niin maan päällä kuin taivaassakin”.
Kun kärsimystä ei kyetä selittämään, se halutaan sivuuttaa. Paetaan keinotekoisen onnen, nuoruuden ja terveyden tavoitteluun. Jokaisen elämässä kärsimystä kuitenkin on, sillä se on inhimillisen elämän kova hinta.
Jeesuksen kasvot on yhteisön kasvot.