Kirkkovuodessa olemme laskeutumassa pian vuoden ensimmäiseen juhlakauteen, onhan huhtikuun ensimmäinen viikko hiljainenviikko ja pääsiäinen. Pitkäperjantain ja pääsiäisen sanoma koskettavana ja kuultavana.
Alkuvuosi on kuultu ja nähty tiedotusvälineissä joka päivä Ukrainan kansan hätää ja yhä vakavammaksi käyvää sota. Lasten hätä on vaikea yhä edelleen. Sodalle ei näy loppua.
Kotiseurakunnassamme on alkanut meillä entisillä luottamushenkilöillä ja uusilla valtuutetuilla uusi kausi. Olemme nyt osa suurempaa seurakuntaa.
Ikäihmisten ja varsinkin lapsiperheiden avuntarpeet ovat lisääntyneet.
Kaikissa seurakunnissa ja meilläkin on ollut nähtävissä lisääntyvät palvelutarpeet diakoniatyössä. Ikäihmisten ja varsinkin lapsiperheiden avuntarpeet ovat lisääntyneet, mikä on tarkoittanut myös ruoka-avun kysyntää. Sannin soppa on ollut hyvä vastaantulo näissä tapauksissa. Pienellä eläkkeellä olevat ikäihmiset ovat kipuilleet muun muassa sähkölaskujen kanssa. Kaikki muutkin kustannusten nousut ovat olleet suuria ja aiheuttavat monessa perheessä talousongelmia.
Meille luottamushenkilöille tämänkin tulisi merkitä osallistuvampaa toimintaa ja päätöksentekoa. Toimintaedellytysten parantamista henkilöstölle, kuin myöskin mahdollisuuksien mukaan talkootyötä ja avointa kuuntelua seurakuntalaisten avuntarpeista. Toimimmehan mekin luottamuksen edellyttämällä virkavastuulla. Vähemmän tärkeitä asioita ja päätöksiä voitaisiin harkita siirrettäväksi.
Tätä kirjoittaessani 5.3. sunnuntaina olin juuri katsonut televisiosta Alppilan kirkosta järjestetyn ekumeenisen rukousmessun, jossa Turun piispa Mari Leppänen piti puheen. Koskettava sanoma ja vahva rukousvetoomus Ukrainan puolesta.
Toinen hänen sanomansa oli 82 vuotta sitten juuri tänään päättyneen talvisodan muistopäivä.
Sanoma meille kaikille taitavasti puhuttuna.
Kirjoittaja on Liperin seurakunnan kirkkovaltuuston ja neuvoston jäsen