Uuteen kansanterveyslakiin perustuva Heinäveden kunnan kansanterveystyön toimintasuunnitelma on valmistunut. 63-sivuisessa Pertti Koistisen laatimassa vihkossa on tiedot nykytilanteesta niin väestöpohjan kuin terveydenhoito-olosuhteiden suhteen.
Suunnitelman mukaan Heinävedellä olisi vuonna 1977, eli viiden vuoden päästä terveysasema, kaksi lääkäriä, kaksi hammaslääkäriä, tehokkaampaa avohoitoa erityisesti vanhuksille sekä järjestelmällisen hammashoidon piirissä kaikki alle 17-vuotiaat. Myös ennalta ehkäisyä ja neuvonnallisuutta painotetaan. Yksi lain tavoitteista on terveyspalvelujen maksuttomuus, joka tullaan toteuttamaan vuoteen 1979 mennessä. Vuoden 1973 alussa yhdistetään sosiaali- ja terveyslautakunnat.
Kuluvan vuoden aikana on tarkoitus saada kuntaan yksi uusi terveydenhoitaja lisää kouluterveydenhuoltoon, hammashuoltoon kaksi hammaslääkäriä, perustaa kotisairaanhoitajan ja terveyssihteerin virat sekä yhdistää ammattitarkastajan ja terveystarkastajan puolipäiväiset toimet kokopäiväiselle henkilölle.
Sieltä täältä
Hyvin ovat kuulemma kotiutuneet poliisimme uusiin tiloihinsa, joihin he muuttivat viime viikolla koko valtakunnan kohahtaessa. Hyvin ovat kuulemma osanneet asiakkaatkin uuteen toimistoon, joka, jos nyt joku ei sitä tietäisi, on Osuuskaupan hotellin tiloissa.
Metsähallinnon Etelä-Suomen piirikuntakonttorin on tarkoitus aloittaa nippujen pudotuslaiturin rakentaminen Pilpan Loikanlahteen. Väylä Oy:n laatima suunnitelma sisältää pudotuslaiturin lisäksi tarvittavien paaluryhmien rakentamisen vesialueelle sekä väylän vähäisen ruoppauksen lahden suulla ts. Pilpan kanavan alapuolella.
Kerman kanavan ylittänyt vanha silta puretaan ja tilalle rakennetaan Karviosta vapautunut kääntösilta, jonka kantavuudeksi tullee 22 tonnia. Asukkaiden hankaluutena ollut vanhus vetelee viimeisiään ja uusi odottaa proomun kannella paikoilleen asennusta. Liikenne kanavan taakse kulkee toistaiseksi väliaikaista siltaa myöten.
Terveydenhoitaja Ritva Parikka soitteli tässä päivänä muutamana toimitukseen ja pyysi apua. Viesti on tarkoitettu kaikille vanhemmille, joilla on 3-vuotiaita lapsia. Tämän ikäisille nimittäin jaetaan terveystalolta ilmaiset hampaanhoitovälineet. On mukit, harjat ja tahnat ja neuvontaa niiden käytöstä. Lamminpään BP-jakelu on tullut ilmeisesti yksinäisen sijaintinsa vuoksi varkaille suosituksi paikaksi. Tiistain vastaisena yönä oli jälleen lasinen ovi rikottu, lukko avattu ja menty sisään. Asemalta oli viety myyjän matkaradio ja vaihtokassasta vähän yli kaksikymmentä markkaa rahaa
25 vuotta sitten
Monitoimitalon laajennushanke jäihin
Kunnanhallitus päätti, että monitoimitalon vesikatto- ja laajennushanke pannaan toistaiseksi jäihin ja hankkeen jatkosuunnittelu keskeytetään. Katto, jonka tiimoilta koko laajennushanke ryöpsähti käyntiin, on osoittautunut rakenteeltaan ongelmalliseksi. Se ei sinällään vuoda, mutta kerää tasakattona veden, lumen ja jään pinnalleen. Lisätilojen osalta hätä ei ole suuri, sillä judokoilla on nyt tilat käytössään yläasteella.
Pääskyvuori ja Pesu odottavat pakkasia
Pääskyvuoren rinneyrittäjä Jussi Pesu suunnittelee aloittavansa lumetuksen jo seuraavilla hyvillä pakkasilla. Tavoitteena on, että rinne saataisiin auki jo joulukuun alkupuolella.
Pääskyn rinteillä on tehty maansiirtotöitä, jotka ovat vielä osin kesken. Mm. lastenrinteen nyppylää on loivennettu. Keskimmäinen rinne lumetetaan ensimmäiseksi. Seuraavana on vuorossa kilparinne ja lumilautailijoiden wipe-rinteen lumetus. Lastenrinne jää perinteisesti luonnonlumen varaan.
Rinne työllistää ensi talvena Jussi Pesun lisäksi kaksi vierasta työntekijää. Yrittäjä myöntää, että odotukset ovat kovat. Aikaisempaa toimintaa parempaan tasoon on pystyttävä, kun on kerran hankkeeseen sitouduttu ja leikkiin lähdetty. Vesivaurioista kärsineen kahvio-huoltorakennuksen puolella ovat vielä lämpöeritystä kesken. Kahvio on kuitenkin toiminnassa ensi talvena.
Markkinoinnissa Pesu satsaa erityisesti koululais- ja nuorisoryhmiin, joille avattavaa mäkeä myydään itse. Myös esite on tulossa.