Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Menneiltä vuosilta | Piirosten Ponsse ensimmäisenä kokeilumotona

25 vuotta sitten

Monitoimikoneiden ohjaamot ovat nykyisellään täynnä tietotekniikkaa. Parisen vuotta on käytössä ollut arvoapteerausjärjestelmä, jolla maksimoidaan hakattavasta metsästä saatava hyöty ja saadaan tukki- ja kuitupuun suhteet kohdalleen niin, että metsään jää katkottavasta rungosta mahdollisimman pieni latvus.

Piiroset ky:n monitoimikoneessa on nyt, jos ei mualiman niin ainakin Suomen ensimmäinen internetyhteys, jolla pystytään ottamaan kaikki hyöty irti arvoapteerausohjelmasta. Internet-yhteys mahdollistaa nopeamman ja kiinteämmän yhteydenpidon Enson toimiston ja moton välillä. Papereiden kiikuttelu paikasta toiseen vähenee ja toimistolta käsin pystytään tarkastamaan hakkuun edistyminen ja tarvittaessa muuttamaan vaikka kesken leimikon hakkuuohjeita, jos esimerkiksi sahapuun pituusjakauma on jonkin pituuden osalta jäämässä tavoitteita pienemmäksi. Ja kun leimikko loppuu, ovat tiedot toimistolla jo alle puolen minuutin.

Piirosten moton atk-varustus on muutenkin jo varsin kattava. Siinä on pentium-tasoinen teollisuus-PC, cd-rom-levyasema, tulostin, arvoapteeraukseen perustuva hakkuuohjelma, GSM-sähköpostiyhteys ja internetyhteys toimistolle sekä käyttöjärjestelmänä Windows 95.

Monitoimikoneenkuljettaja Pasi Piirosen mukaan silloin, kun arvoapteerausjärjestelmä otettiin ensi kerran käyttöön, kokeiltiin kumpiko pääsee parempiin tuloksiin. Kuljettaja vanhaan tyyliin silmämääräisesti, vaiko kone. Huomattiin, että konetta on uskottava. Se on suuremmalla todennäköisyydellä oikeassa.

Monarin laajennus tulee maan tasalle

Monitoimitalon remontin ensimmäiset luonnospiirustukset ovat valmiit ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsitteli niitä talousarviokokouksessaan. Kahden miljoonan markan määräraha riittäisi entisen katon paikkaukseen ja maan tasalle tehtävään lisäsiipeen. Alunperinhän pohdittiin vaihtoehtoa, jossa monaria olisi korotettu toisella kerroksella ja lisätilat olisivat tulleet ylös. Samalla olisi korkeushyppyä varten saatu harjoitustilaa.

Nykyisessä esityksessä katon vuotava osa eli matalapuoli paikattaisiin ja lisärakennettaisiin kentän puoleiselle sivulle. Uutta tilaa tulisi noin 120 neliön suuruisen itsepuolustuslajien salin, kuntosalin sekä kahden pesu- ja pukuhuoneen verran.

50 vuotta sitten

Verokalenteri ilmestyy ensi viikolla

Heinäveden Lions klubi julkaisee jälleen tänä vuonna verokalenterin. Pestselleriä painetaan parasta aikaa ja se ilmaantuu markkinoille ensi viikolla. Kahden markan hintaista teosta tulee myyntiin eri puolille pitäjää, niin että kenenkään ei tarvitse se jäädä ilman. Nyt niin kuin aikaisemminkin siinä tulee olemaan luettelo kaikista yli 2000 veroäyriä omistavista heinäveteläisistä.

Mehuasemalla ennätysvuosi

Heinäveden maa- ja kotitalousnaisten puuhaama ja ylläpitämä tuoremehuasema toimi tänä syksynä kolmannen kautensa. Runsaan kuukauden toiminut mehutehdas puristi ja pullotti uuden komean ennätyksen. Terveyttä ja virkistystä pantiin nimittäin pulloon kaikkiaan 10 850 litraa,, kertoi asemanhoitajana toiminut Elina Lemmetty Malkkilasta.

Myös tuon mehumäärän tarvitsema omenamäärä on melkoinen ja vastaa kahden rautatievaunun kuormaa.