Tehtiin syksyinen vierailu ystävyyskaupunki Körmendiin. Osallistuttiin sunnuntaiseen jumalanpalvelukseen kaupungin evankeelisessa kirkossa. Tämä luterilainen seurakuntahan on ystäväseurakuntamme Unkarissa. Moneen vuoteen ei voitu tavata, joten vierailu oli tarpeellinen ja kiintoisa.
Kirkkoherrana muutaman sadan jäsenen seurakunnassa toimii tuttu János Benedek. Kokoontui kymmeniä osallistujia. Vietettiin uuden sadon kiitosjuhlaa, alttari ympäristöineen täyttyi koreista ja vakkasista, kukkuroillaan hedelmiä, viinirypäleitä, maissintähkiä ja muita seurakuntalaisten tuomia maan antimia.
Pappi toi ehtoollisen keskikäytävän päähän jakaen sen sujuvasti ja hartaudella jonossa tuleville kirkkovieraille.
Vieraat oli huomioitu heijastamalla valkokankaalle raamatuntekstit suomeksi, näkyivät myös laulujen sanat, rukoukset ja muut messun asiat. Lapset ja nuoret osallistuivat rukouksia lukemalla. Musiikki hoidettiin gospelin tyyliin kitaran säestyksellä – urut pysyivät tällä kertaa vaiti. Ehtoolliseen osallistuttiin maailman kristittyjen yleisimmin käyttämään tapaan, pappi toi sen keskikäytävän päähän jakaen sujuvasti ja hartaudella jonossa tuleville kirkkovieraille. Kirkkoon ei ole rakennettu alttarikaidettakaan erottamaan pappia karsinaansa, papilla on suora yhteys seurakuntalaisiinsa.
Messu päättyi hyväntuuliseen kestitykseen, rouvat hakivat herkkuvakkansa alttarilta ja tarjosivat kaikille mukaan tulleille. Ovensuu täyttyi rypäleitä maistelevista ja rattoisasti rupattelevista kirkkovieraista. Yllätys koettiin ulkona, kirkon päädystä lehahti lentoon valkoinen kyyhkynen, sitten monta muuta valkoista ja harmaatakin. Seinävierellä hääräsi tuttumme Tibor, nosti häkkilaatikostaan kyyhkyn toisensa jälkeen päästäen lentoon kymmenittäin. Lapset saivat hyväillä niitä ja ihastella. Kysyin, minne ne lentävät.
– Kotiin, vastasi Tibor.