Uhkaavia väkivaltatilanteita ensihoidossa aiempaa enemmän.
Työhyvinvointikyselyn mukaan 2/3-osaa kyselyyn vastanneista ensihoitajista Siun soten toimialueella on kokenut väkivalta- tai uhkatilanteita asiakkaiden taholta. Ensihoitajat kohtaavat väkivaltaa ja häirintää enemmän kuin Siun soten ja pelastuslaitoksen henkilöstö keskimäärin. Väkivalta on sisältänyt myös vakavia väkivallan muotoja kuten lyömistä, potkimista ja jopa aseella uhkaamista. Viimeisin tilanne tapahtui tiistaina Liperissä, jossa ensihoidossa ollutta työparia uhattiin kirveellä. Tapaukset aiheuttavat huolta koko henkilöstössä.
– Nämä ovat todella ikäviä tilanteita. On selvää, että kenenkään ei tarvitse kokea työssään väkivallan uhkaa - etenkään niiden ihmisten, jotka tekevät työtä auttaakseen muita. Ilmiö ei ole valitettavasti uusi, mutta se on täysin tuomittava, summaa Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Markus Viitaniemi.
– Tällaisissa tilanteissa meidän työntekijöillämme on vähän keinoja käytössään paikan päällä, asiaan tulee löytää ratkaisut ennaltaehkäisevistä toimista.
Hoidon aloittaminen voi viivästyä, mutta emme voi auttaa millä tahansa ehdoilla eli saattamalla henkilöstöämme vaaraan.
Pelastusjohtaja Markus Viitaniemi
Viitaniemen mukaan ohjennusten tiukentamista harkitaan nyt vakavasti.
– Mikä tehtävässä arvioidaan ennakkotietojen ja riskinarvion perusteella olevan väkivallan uhkan mahdollisuus, emme yhä useammassa tapauksessa mene asiakkaan luokse ilman poliisia. Hoidon aloittaminen voi viivästyä, mutta emme voi auttaa millä tahansa ehdoilla eli saattamalla henkilöstöämme vaaraan, pelastusjohtaja Viitaniemi pohtii yhdessä Siun soten ensihoidon vastuulääkärin Jukka Revon kanssa.
Väkivaltaiset tilanteet ja tapahtumat halutaan kaikin keinoin estää. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos ja Itä-Suomen poliisi tiivistävät yhteistyötä ja selvittävät, onko taustalla ilmiö tai kehityskulku, joka on jäänyt tunnistamatta. Lisäksi nopealla aikataululla selvitetään myös se, voidaanko väkivallan uhkaa sisältäviä tilanteita tunnistaa nykyistä paremmin jo hätäpuheluvaiheessa.
Pelastuslaitos panostaa aiempaa enemmän myös henkilöstön koulutukseen. Pelastuslaitos järjestää koulutustilaisuuksia kuluvan vuoden aikana nopealla aikataululla ja asia liitetään myös tulevan vuoden koulutuspäivien ohjelmiin.
Työssä kohdattavien kuormittavien tapahtumien käsittelemiseksi pelastuslaitoksessa on käytössä jälkipurkuprotokolla. Uhka- ja väkivaltatilanteet ovat ensihoitajille psyykkisesti kuormittavia ja siksi on tärkeää, että tilanteet puretaan aina asianmukaisesti ja henkilöstön työkykyä tuetaan kokonaisvaltaisesti.
– On tärkeää muistaa aina ilmoittaa tapahtumista suullisesti esimiehille sekä tehdä virallinen ilmoitus. Väkivaltatilanteisiin liittyen on syytä huolehtia myös siitä, että tapahtuneesta kirjataan rikosilmoitus. Ilmoitus on selkeintä tehdä henkilökohtaisesti, esimerkiksi tilannepaikalle saapuvalle poliisipartiolle tai myöhemmin seuraavina päivinä, pelastuspäällikkö Ville-Petteri Pulkkinen kertoo.