Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Voimaksi viikolle Annikki Karppinen: | Ota minut vastaan nyt

Olemme tulleet hiljaisella viikolla kiirastorstai-iltaan. Jeesus on opetuslapsineen asettunut pääsiäisaterialle. Tunnelma on varmaankin rento ja vapautunut sinne saakka kunnes Jeesus ilmoittaa, että yksi teistä on kavaltava minut. Se saa opetuslapset hämmennyksen valtaan ja kyselemään: ”En kai se minä ole?”. Aterian aikana kuitenkin tulee selväksi, kuka on kavaltaja.

Lisäksi hän kertoo jälleen kerran pois menostaan kuten monta kertaa ennenkin. Se oli opetuslapsista käsittämätöntä. Minne hän menisi ja miksi? Jeesus oli tietoinen tapahtumista ja mikä häntä odotti. Aterialla Jeesus asetti myöskin ehtoollisen. Tätä muistoateriaa mekin saamme nauttia jumalanpalveluksessa.

Jumalan isänrakkaus tuli ilmi Jeesuksessa. Hän uhrasi oman poikansa meidän syntisten pelastamiseksi” ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että hän antoi ainoan poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän, Joh: 3:16. Kiirastorstai-iltana tunnelma kirkossa on erityisen harras. Alttari riisutaan ja puetaan mustaan. Ajattelen sitä kärsimyksen määrää, mikä Jeesuksella oli. Hän jopa rukoili Getsemanessa, että jos mahdollista, Isä ottaisi pois tämän maljan, kärsimyksen.

Jumalan isänrakkaus tuli ilmi Jeesuksessa.

Kuitenkin hän halusi toteuttaa Isän tahdon. Taivas oli mykkä. Olen käynyt muutamia kertoja Getsemanessa ja siellä olevassa pienessä kappelissa jolla paikalla perimätiedon mukaan Jeesus rukoili. Se oli koskettava hetki.

Hiljennytään pääsiäisen sanoman äärelle Erkki Lemisen laulun sanoihin yhtyen.

Minä tulin sinua varten jota jouluna paleltaa. Minä synnyin talliin ja seimeen, voin sinua rakastaa.

Minä tulin sinua varten, jolla ei ole ystävää. Minä tulin sinua varten, saatan sinua ymmärtää.

Sillä sinä olet minulle rakas, olen tähtesi kärsinyt. Sinä olet minulle rakas, ota minut vastaan nyt!

Sillä sinä olet minulle rakas, minä kannoin tuomion. Sinä olet minulle rakas, ovi taivaan auki on.