Enkelin ilmoittaessa Marialle Jeesuksen tulevasta syntymästä kohtaaminen päättyi Luukkaan evankeliumin mukaan sanoihin ”Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit”. Sanoissa kiteytyy koko kristillinen mystiikka: ihminen jättää itsensä Jumalan rakastavan tahdon varaan ja luottaa siihen, että hänestä pidetään huolta.
Odotusaika ja tuleva syntymä olivat samalla kertaa Marialle valtava taakka, mutta myös suuri ihme ja ilo. Onneen sisältyi varmasti myös suurta hämmennystä, jopa kipua. Silti ”tapahtukoon minulle niin kuin sanot” ei ole alistuneen ihmisen huokaus, vaan osoitus uskalluksesta heittäytyä nöyrästi tähän hetkeen. Jumala ei halunnutkaan nöyryyttää häntä, vaan tarjota suuren osan lähellä Jumalan läsnäolon salaisuutta. Jumala valitsee usein sen, minkä ohi me katsomme ja sivuutamme.
Uutiskuvat eivät ole antaneet meidän ohittaa tämän päivän kärsivää Mariaa perheineen. Kaikkien tuhoavien asioiden keskellä oma kristillinen usko on voinut horjua kysyessämme, miksi Jumala sallii tämän kaiken pahan tapahtua.
Kristillinen toivo ei kiellä kärsimyksen todellisuutta, mutta uskomme, että lopulta Jumala poistaa kaiken kärsimyksen ja pyyhkii kyyneleet, koska hänen ainoa Poikansa kärsi, kuoli ja voitti kuoleman. Kun kysymme, missä Jumala on, niin Hän on siellä, missä me tuomme toivoa ja lohtua sekä apua kärsiville. Tähän tehtävään sinut on kristittynä kutsuttu.
Ukrainalaisessa kansanikonissa Jumalanäiti levittää suojaavan valkoisen peiton ukrainalaisten turvaksi. Suojatkoon sama peitto ukrainalaisten lisäksi myös sinua tehtävässäsi kristillisen toivon sanoman lähettiläänä.
Jumala valitsee usein sen, minkä ohi me katsomme.