Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yli 80-vuotiaille tulossa 4. rokotuskerta

THL tiedotti 24. maaliskuuta, että se suosittelee neljättä koronarokotusta 80 vuotta täyttäneille sekä kaikille hoivakodeissa asuville iäkkäille ihmisille. THL:n ohjeen mukaan neljäs rokoteannos yli 80-vuotiaille voidaan antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.

Siun sotessa on aloitettu rokotusten valmistelu. Rokotuksista tiedotetaan tarkemmin, kun käytännön järjestelyjä on saatu tehtyä. Rokotusten järjestäminen yli 80-vuotiaille ja ikäihmisten hoivakotien asukkaille vaatii suunnittelua ja runsaasti henkilöstöresurssia.

Pohjois-Karjalassa on yhteensä noin 11 700 yli 80-vuotiaista, joista noin 94 prosenttia on ottanut 2. koronarokotetta ja 91 prosenttia on ottanut 3 koronarokotetta.

Aiemmin THL on suositellut 4. koronarokotetta voimakkaasti immuunipuutteisille yli 12-vuotiaille. THL kertoo tiedotteessaan seuraavansa aktiivisesti muiden ikäryhmien ja lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvien osalta epidemiatilannetta sekä virusvarianttien vaikutusta rokotteiden suojatehoon. Tässä vaiheessa neljättä koronarokotetta ei tarjota perusterveille eikä riskiryhmään 1 tai 2 kuuluville alle 80-vuotiaille.