” Terve, Maria, armoitettu. Herra kanssasi. Siunattu sinä naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä, Jeesus.” (Luuk.1:28,42)
Tulevana sunnuntaina, meidänkin kirkoissamme, vietetään ja muistetaan Pyhän Marian, Jumalan äidin tehtävää ja merkitystä. Marian ilmestymispäivä erityispyhänä ansaitsee paikkansa ja kunnioituksen, sillä se kertoo meille rohkeudesta ja rakkaudesta maailmassa, joka näitä yhäkin janoaa. Luukas kuvaa tätä evankeliumissaan antamalla enkeli Gabrielille Jumalan viestintuojan äänen ”Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan ja annat hänelle nimeksi Jeesus.” (Luuk. 30-31) Maria saa kuulla tulevansa raskaaksi ja siinä täyttyisi nuorelle tytölle, Jumalan täysi armo ja rikkaus. Iästään ja sukupuolestaan huolimatta, tai ehkä juuri näistä syistä, Maria ei jää ihmettä herättävistä tapahtumista sivulliseksi, vaan vastaa rohkeasti: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” (Luuk.1:28)
Maailmassa on yhä lukemattomia kristittyjä, jotka kääntyvät rukouksin Neitsyt Marian puoleen, aivan kuten äidin puoleen käännytään. Myöskään suomalaisessa kansanhurskaudessa ei Maria muinoin ollut vain taivaallisissa korkeuksissa elävä ja kaukainen hahmo, vaan ihmisen arjessa rinnallakulkija. Sellainen suojelija ja pyhimys, joka itse oli tuntenut omassa kehossaan koko äitiyden ilon ja tuskan.
Olemme viime viikkoina joutuneet seuraamaan uutisissa ukrainalaisia äitejä ja isoäitejä lapsineen. Kaikkein koskettavinta ehkä on ollut nähdä viattomien lapsiuhrien hätä ja hämmennys, kun sodan kauhut, mielettömyys ja väkivalta tuhoaa heidän elämästään kaiken turvan.
Uutisia katsoessa ei onneksi nähdä vain pelkkää pahaa, pelkoa ja vihaa. Ukrainalaisten yhtenäisyys ja rohkeus ylivaltaa vastaan, muistuttaa meitä elämään kuuluvan oikeudenmukaisuuden, vapauden ja rakkauden merkityksistä. On myös niin, että kun sodan julma sydämettömyys kasvaa ylisuureksi, jää meille, kaukaisille läheisille, pienten suurtekojen aika. Konkreettisen avun antamisen lisäksi, sellaista on rukous.
Vaikka aseet puhuvat juuri nyt kylmää kuoleman kieltä, puhuu Jumalan puoleen kääntynyt rukous väkevämpää, katoamatonta, ikuisen rakkauden kieltä. Sytyttäkäämme siksi kynttilä rukouksen merkiksi. Sen liekki valaiskoon omien kasvojemme lisäksi koko maailman ja auttakoon näkemään, että siellä missä ihmisen kasvoilta heijastuu jokin muu kuin Kristuksen rakkaus, kun evankeliumi vaihdetaan aseisiin, rakkaus rasismiin, ei ole Jumalan tahto.
Minulla kynttilä palaa kodissani Hellyyden Jumalanäidin ikonin edessä. Siinä Neitsyt Maria pitää sylisään pienokaista. Se on kuva äidin rakkaudesta. Tuon kuvan äärellä koen ylimaallista lempeyttä ja huokaan koko maailman puolesta: ”Terve, Jumalan äiti, armoitettu Maria, sinä rukoilet pyhien kanssa taivaassa meidän puolestamme. Sinä jouduit synnyttämään eläinten tallissa. Tänäänkin monet äidit synnyttävät vaikeissa olouhteissa ja hädän keskellä. Ruoilethan heidän puolestaan. Tänäänkin monet perheet joutuvat pakenemaan vainoa ja julmuutta. Rukoilethan näiden perheiden puolesta... Sinua, Vapahtajamme äitiä, kaikki sukupolvet ylistävät autuaaksi. Aamen.” (lainaus Risto Pottonen)
Koskettavinta on ollut nähdä viattomien lapsiuhrien hätä ja hämmennys, kun sodan kauhut, mielettömyys ja väkivalta tuhoaa heidän elämästään kaiken turvan.