Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Voimaksi viikolle: | Ajatuksia armosta

Armo on Jumalan lahja ihmisille; se ei voi koskaan olla ihmisen omaa ansiota.

Armo on anteeksiantoa, kun Jumala armahtaa meidät virheistämme.

Rakkaus ja armo kuuluvat yhteen.

Armossa on ihmisen hyvä elää.

Jumala antoi ainoan poikansa armahtaakseen meidät.

Yritin tehdä omia hyviä tekoja, mutta armoa ei voi niillä ansaita.

Ahdistavissa elämäntilanteissa on Jeesus ollut apuna.

Jeesuksen ristintyö pelastaa, kun ihminen katuu ja pyytää anteeksi.

Minut ohjattiin jo lapsena uskontielle.

Pyhän Hengen täyteys oli voimallinen kokemus elämässäni.

Ahdistavissa elämäntilanteissa on Jeesus ollut apuna.

Olen päässyt kasvamaan uskossani helluntaiseurakunnassa.

Kun itse koen olevani armahdettu, minun on helpompi olla armollinen toisia kohtaan.

Se on kuuntelemista ja toisten hyväksymistä omana itsenään.

Armollisuus itseä kohtaan on myös tärkeää, sillä Jumalan armahtama ihminen on silti

puutteellinen ihminen, joka tekee virheitä ja vääriä tekoja.

”Minun armossani on sinulle kylliksi,

sillä voimani tulee täyteen heikkoudessa.

Se on Jumalan lahja. Aamen.”

(Kari Tikka)

Leväniemen ohjaajien kirjaamia ajatuksia niiltä Leväniemen asukkailta, joiden hengellinen koti on helluntaiseurakunnassa.