Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Voimaksi viikolle: | Rakkaus on lähempänä kuin uskotkaan

Kävi ilmi, että tietokoneeni näytölle putkahtanut viesti oli houkutus kirjautua deittisovellukseen. En perehtynyt siihen syvemmin, sillä paikka vierelläni on jo varattu. Ymmärrettävää kyllä, että kaveria ja rakkautta etsitään näin – varsinkin näinä aikoina, kun normaalit tapaamispaikat on suljettu ja harrastusmahdollisuudet kituvat.

Olen kaivannut ystävien tapaamista, sitä miten olemme ennen voineet istua kotoisasti yhdessä kahvipöydän ääressä kisaamassa jonkun pelin voitosta ja rupattelemassa peräti jonninjoutavia. Nyt soitan – aivan liian harvoin – puhelun, jonka pääaiheena on tietenkin ystävien ja omat kuulumiset ja vointi. Näin koetan osoittaa, että ystävyytemme on minulle tärkeää. Itse saamastani lähimmäisenrakkaudesta kertoivat minulle joulun ajan erikoisleivät ja omin reseptein huolella valmistetut herkut, joita tonttulähetit jättivät ovellemme.

Tuttavan yllättävä rutistus taannoin kaupan edessä oli minulle arvokas merkki välittämisestä. Hän kertoi ajatelleensa miestäni ja minua usein. Masentuneelle mielelleni tuo välitön ilmaisu teki todella hyvää. En olekaan niin yksin kuin olin jo uskonut! Sen jälkeen olen taas kyennyt näkemään ihmisten maskin yllä hymyyn syttyneet silmät.

Pandemia piti rakkaat lapsenlapset pääkaupungissa niin pitkään, että kun vihdoin tapasimme, en ollut uskoa silmiäni! Joka käyntikerralla heistä on ollut tärkeää mittailla kuinka pian he pääsevät taputtamaan mummua päälaelle. Nyt se oli mahdollista!

Taas taudin raivokas leviäminen pitää meidät erillään – ja ikävä särkee mummun syliä. Ihanaa kuitenkin on saada heiltä puhelimeen rivi sykkiviä sydämiä rakastamisen merkiksi!

Monen tuntemani ihmisen elämään on astunut suru ja kaipuu, vielä useamman kohtaloksi on tullut kohdata oma tai läheisen vakava sairaus. Olen kokenut syvästi voimattomuuteni ja kyvyttömyyteni auttaa, vaikka haluaisin niin tehdä. Useana unettomana yönä tyhjiin puristuneeseen mieleeni on kohonnut tuo yllä oleva otsikko, ja olen pohtinut lupausta, joka on meille Raamatussa annettu: Rakastava Jeesus ei hylkää meitä. Hän on kanssamme maailman loppuun saakka!

Tähän suurenmoiseen kirjan tarjoamaan deittisovellukseen minun – ja sinun – kannattaa paneutua ja tarttua, sillä rakkaus on lähempänä kuin uskotkaan!

En olekaan niin yksin kuin olin jo uskonut.