Pohjois-Karjalassa todetaan yhä viikoittain runsaasti koronavirustartuntoja, vaikka nykyisin koronatestauksessa painotetaan kotitestejä. Terveydenhuollossa koronatestejä tehdään pääasiassa riskiryhmään kuuluville henkilöille sekä sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöille. Kotitestit eivät näy koronatilastoissa.
Viime viikolla Pohjois-Karjalassa tilastoitiin 531 koronatartuntaa. Määrä on liki 200 tartuntaa vähemmän kuin sitä edellisellä viikolla. Kuluvalla viikolla torstaiaamuun mennessä tartuntoja oli kirjattu hieman alle 300. Heinävedellä joulukuun loppupuolella alkanut tartuntojen nousu taittui tammi-helmikuun vaihteessa ja kääntyi laskusuuntaan. Tilastoituja tartuntoja on tähän mennessä ollut kaikkiaan 69.
Koronaviruksen ilmaantuvuudessa rokottamattomien ja rokotettujen välillä on suuri ero. Rokotetuilla taudin ilmaantuvuus tammikuun-helmikuun vaihteessa oli 565 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kahden viikon jaksolla. Rokottamattomien ilmaantuvuusluku samalla aikavälillä oli lähes kolminkertainen eli 1530 tapausta 100 000 asukasta kohden.
Koronarokote suojaa hyvin etenkin vakavalta koronavirustaudilta. Rokotusten merkitys kasvaa entisestään, kun yhteiskuntaa ryhdytään avaamaan asteittain.
– Koronatilanne maakunnassamme jatkunee nykyisen kaltaisena vielä jonkin aikaa. Tartuntoja todetaan sekä terveydenhuollossa tehdyillä testeillä että kotitesteillä. Kun yhteiskuntaa aletaan hiljalleen avata, sairaalahoidon tarpeen osalta merkittävässä roolissa ovat koronarokotteet. Rokotteet suojaavat erityisesti vakavalta taudilta. Mitä enemmän meillä on rokotettuja, sitä pienempi riski sairaalahoidon kuormittumiselle on, ylilääkäri Jukka Heikkinen Siun sotesta toteaa.
Yli 18-vuotiaista pohjoiskarjalaisista kaksi koronarokotetta on tähän mennessä saanut noin 87 prosenttia ja kolme rokoteannosta on saanut noin 62 prosenttia.
Tänään torstaina kokoontunut Pohjois-Karjalan koronavirusepidemian tilannekuvatyöryhmä päätti pitää alueelliset suositukset ennallaan. Etätyösuositusta jatketaan toistaiseksi. Lisäksi työryhmä suosittelee edelleen kasvomaskin käyttöä kaikissa sisätiloissa ja ulkotiloissa, joissa liikkuu muita ihmisiä.
Myös hyvää käsi- ja yskimishygieniaa on edelleen aina tarpeen noudattaa. Ulkomaille matkustettaessa suositellaan noudattamaan Valtioneuvoston ja THL:n ohjeita.