Nimellä Minna Jakosuo: | Hidas harrastus

Jokaisella pitäisi olla joku harrastus, jossa kehittyy hitaasti, mutta mitään mestarititteliä ei silti ole saatavilla. Se opettaisi, että jotain voi tehdä ihan omaksi iloksi. Minulla se on hapanjuurileivonta.

Se kupliva taikinajuuri on opettanut minulle kärsivällisyyttä enemmän kuin pitkä parisuhde tai teini-ikäiset lapset. Jos haluan leipää lauantaina, on toimeen tartuttava jo torstai-iltana. Ei voi oikoa missään työvaiheessa. On noudatettava ohjeita gramman tarkkuudella, jos haluaa onnistuneen makunautinnon.

Pieni lasipurkki jääkaapissa puolillaan vaaleaa mönjää saattaa näyttää tietämättömän silmiin vähäpätöiseltä, mutta olen hoivannut ja ruokkinut sitä vuosia. Jokaisella leivontakerralla se muuttuu vahvemmaksi. Ja vahvalla en tarkoita makua, vaan kykyä kohottaa taikinaa.

Torstaina ennen nukkumaanmenoa mittaan keittiövaa’alla 10 grammaa juurta, 15 vettä ja 15 jauhoja. Sekoitan mönjän ja jätän pöydälle yöksi. Ei siis iso homma, mutta jos tämän unohtaa, saa leipää vasta sunnuntaina. Perjantaina herättyäni lisään mönjään taas vettä ja jauhoja ja annan olla muutaman tunnin, jona aikana mönjään ilmestyy kuplia ja se koko sotku laajenee yli puoleen alkuperäisestä. Tämä päivä on hyvä olla sellainen, ettei tuntia pidemmäksi aikaa tule poistumaan kauas taikinan ääreltä.

Nyt vasta alkaa itse taikinahomma! Kuplivasta juurimassasta jätetään osa taas jääkaappiin odottamaan seuraavaa leivontakertaa, vanha juurenjämä heitetään pois. Tehdään taikoja lisäämällä taas vettä ja jauhoja ja jätetään taikina tunniksi liinan alle kulhoon. Sitten on aika päättää millaista leipää haluaa. Usein paahdan uunissa isoja kaurahiutaleita ja kalttaan ne kuumassa vedessä. Lisään taikinaan suolan ja kauran, venyttelen taikinaa varovasti hetken.

Taittelen taikinaa 40 minuutin välein. Varon painelemasta tai repimästä. Kun taikina joskus 4 tunnin kuluttua on kohonnut selvästi, kumoan sen pöydälle ja muotoilen tietyllä tekniikalla palloksi. Tunnin ajan levättyään venytän pallon levyksi ja taittelen taas palloksi nipistellen kaikki saumakohdat kiinni. Otan kohotuskorin, asettelen siihen vanhan pellavaisen leivinliinan ja ripottelen liinalle jauhoja. Nostan taikinapallon varovasti koriin, taitan leivinliinan kulmat peitoksi ja sujautan koko hoidon muovipussiin, ettei taikinan kosteus karkaa. Odotan taas tunnin, sitten laitan korin pusseineen jääkaappiin.

Jos haluan leipää lauantaina, on toimeen tartuttava jo torstai-iltana.

Lauantaiaamuna heti herättyäni laitan uunin kuumenemaan. Kun lämpöä on 250 astetta, nostan leivän jääkaapista, otan pois pussin ja taittelen liinan pois tieltä. Kumoan taikinan pellille ja teen partaterällä viillot. Suihkupullosta vielä vesi pintaan rapean kuoren saamiseksi ja paisto voi alkaa. Ensin vartti, sitten taas suihkupullosta vettä ja uunin lämmön madallan 200 asteeseen. 20 minuutin kuluttua leipä on valmis!

Ei ole hätäisen hommaa, mutta niin antoisaa! Sitkeä kuori ja kuohkea sisus, oikean leivän makua. Meni varmaan kolme vuotta, ennen kuin pystyin olemaan tyytyväinen tuloksiin, seuraavat vuodet olen voinut harrastella omaksi iloksi.