Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tarkentanut kolmannen koronarokotuksen rokotusryhmiä. Siun sote käynnistää kolmannet rokotukset ohjeiden mukaisesti niille ensimmäisen ja toisen koronarokotuksen 3–4 viikon rokotusvälillä saaneille henkilöille, joiden toisesta rokoteannoksesta on vähintään kuusi kuukautta.
Toinen ryhmä ovat voimakkaasti immuunipuutteiset henkilöt, joiden toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta. Tarkemmat rokotusryhmän kriteerit löytyvät THL:n sivuilta: Kolmas koronarokoteannos.
Varovaisuus-periaatteen mukaisesti kolmatta koronarokotusannosta ei suositella toistaiseksi alle 30-vuotiaille perusterveille miehille. THL odottaa lisää tutkimustietoa harvinaisen sydänlihastulehduksen eli myokardiitin riskistä kolmannen annoksen saaneilla. Tämä rajoitus ei koske voimakkaasti immuunipuutteisten kolmatta rokoteannosta.
Koronarokotusten käynnistyessä vuodenvaihteessa 2020–2021 rokoteannokset annettiin 3–4 viikon rokotusvälillä. Lyhyellä rokotusvälillä rokotettiin muun muassa teho-osaston, päivystyksen ja pelastuslaitoksen henkilöstöä sekä Covid-potilaiden parissa työskenteleviä henkilöitä. Lisäksi lyhyellä rokotusvälillä on rokotettu osa hoivakotien asukkaista ja työntekijöistä.
Siun sote järjestää rokotusryhmään kuuluvan henkilöstön ja hoivakotien rokotukset lähiviikkojen aikana. 3–4 viikon rokotusväli ei ole ollut käytössä ikäryhmittäin toteutetuissa koronarokotuksissa. Ikäryhmittäin toteutetuissa väestön rokotuksissa rokotusväli on ollut 6–12 viikkoa eikä nyt käynnistyvät kolmannet rokotukset koske näitä ryhmiä.
Siun sote kartoittaa parhaillaan potilastietojen perusteella voimakkaasti immuunipuutteisten ryhmään kuuluvia henkilöitä. Ryhmään kuuluvat on määritelty tarkasti sairauksien ja saatujen hoitojen perustella. Voimakkaasti immuunipuutteisten rokotusryhmä ei vastaa ensimmäisten ja toisten koronarokotusten yhteydessä ollutta riskiryhmäjaottelua.
Siun sote on yhteydessä voimakkaan immuunipuutteen vuoksi rokotusvuorossa oleviin henkilöihin ja antaa ohjeet rokotusajan varaamiseen. Rokotusaikaa ei voi varata verkkoajanvarauksen tai koronarokotusten puhelinajanvarauksen kautta. Yhteydenotot tehdään sitä mukaa, kun rokotusryhmään kuuluvia saadaan kartoitettua. Ensimmäiset yhteydenotot pyritään tekemään jo tämän viikon aikana. Yhteydenottoja jatketaan lähiviikkojen ajan.
Koronarokotusten ensimmäiset ja toiset rokotukset jatkuvat edelleen tuttuun tapaan. Ajan ensimmäiseen rokotukseen voivat varata kaikki yli 12-vuotiaat. Tehosterokoteaika annetaan ensimmäisen rokotteen yhteydessä kuuden viikon päähän ensimmäisestä rokotteesta. Jos olet saanut tehosterokotteen 8–12 viikon päähän, voit halutessasi aikaistaa tehosterokotuksen aikaa. Aika on mahdollista aikaistaa, kun ensimmäisestä rokotteesta on kulunut vähintään kuusi viikkoa.