Ensi sunnuntain aihe on Jeesus, parantajamme. Evankeliumi kertoo kuinka Jeesus antoi näön sokeana syntyneelle miehelle. Monista muistakin parantamisihmeistä Raamattu kertoo. Evankeliumeista käy hyvin kirkkaasti esille se, kuinka Vapahtajamme tuli hoitamaan koko ihmistä. Ihmisten ajallinenkin hätä kosketti häntä. Heprealaiskirje toteaa kuinka Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti (Hepr. 13:8). Kaikessa hädässämme, ahdistuksessa, surun ja menetysten keskellä saamme kääntyä hänen puoleensa, joka on meille tämän elämän antanut ja jonka kädessä on koko elämämme kulku ja jopa sen määrä.
Oppi-isämme Luther korostaa ahdistuksen myönteistä puolta. Mikään ei opeta ihmistä niin hyvin turvautumaan Jumalaan kuin hätä. Lukemattomat rukoukset nousevatkin Jumalan puoleen tänäkin päivänä juuri sairasvuoteen hiljaisuudesta. Monet ihmiset ovat saaneet avun ylhäältä, sydämeen on laskeutunut syvä rauha, kaikki on Taivaallisen Isän kädessä. On niitäkin ihmisiä, jotka ovat saaneet kokea jopa ihmeellisen parantumisen taudistaan. Mutta miksi Jumala ei aina paranna? Tämä on monen rukoilijan kipeä kokemus. Joka tapauksessa Herra on kuullut rukouksemme. Kun Jumala ei aina paranna, saamme silloin luottaa siihen, että sairaudella on oma tehtävänsä meissä, jonka merkitys kirkastuu vasta myöhemmin, ehkä vasta perillä taivaassa.
Sairauteenkin voi sisältyä erityinen kutsu lähteä seuraamaan Jeesusta. Ajalliset alkavat kalveta iankaikkisten rinnalla. Varmasti jokaista parantumisihmeen kokenutta kohti on lukematon joukko niitä, jotka sairasvuoteen hiljaisuudessa ovat saaneet elämäänsä jotakin sanomattoman arvokasta, jota ilman he olisivat myötäkäymisen aikoina kulkeutuneet ohi. Tärkeintä, mitä Jeesus voi ja tahtoo meille antaa, on syntiemme anteeksiantamuksen kautta ikuisen elämän toivo. Näin Vapahtajamme on ennen kaikkea sisimpämme parantaja.
Vapahtajamme on ennen kaikkea sisimpämme parantaja.