Jos kivet osaisivat kertoa – Kirjoitustaidoton kansanrunoilija, ensimmäinen valtiopäivämies ja monta muuta kunnan ja seurakunnan mahtimiestä on haudattu hautausmaalle, jonka siunaaminen unohtui 50 vuodeksi.

Matkailusihteeri Leena Vlasoff aloittamassa opastettua kierrosta vanhalla hautausmaalla. Portilta, kiviaidan vierestä löytyy myös opastetaulu. Eija Kvintus

– Kerrotaan, että piispantarkastuksen aikana selvisi, että vanhan kirkon ympärille syntynyt hautausmaa on jäänyt siunaamatta. Piispa oli sitä mieltä, että tottakai hautausmaa on vihitty käyttöönsä, mutta Heinäveden miehet sanoivat, ettei heidän joukossaan ole ainoatakaan, joka sen muistaisi, Leena Vlasoff taustoitti viime viikkoisen opastetun kirkonmäen hautausmaakierroksen aluksi. Erhe korjattiin ja piispa siunasi hautausmaan käyttöönsä 50 vuotta sen perustamisen jälkeen.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Heinäveden Lehden sisällöt.

Tilaa 1 kk 1 € Tilaa 3 kk 5 €/kk Olen jo tilaaja