Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lauantaina rokotusaikoja jo 55–59-vuotiaille – Suositus rokotuksen ottamiseen omassa kotikunnassa

Siun sote laajentaa koronarokotusten ajanvarausta uuteen ikäryhmään. Ensi lauantaina kello 12 koronarokotusajat tulevat varattaviksi tänä vuonna 55 vuotta täyttäville ja sitä vanhemmille henkilöille eli vuonna 1966 tai sitten ennen syntyneille. He saavat tänään perjantaina tekstiviestillä muistutuksen rokotusvuorosta. Tekstiviestin saaminen edellyttää, että henkilö on antanut suostumuksen tekstiviestien lähettämiseen ja että henkilön yhteystiedot ovat ajan tasalla.

Lisäksi nyt rokotetaan riskiryhmä 1:een ja 2:een kuuluvia vuosina 1967–2005 syntyneitä henkilöitä. Rokotettava on oltava 16 vuotta täyttänyt.

Lauantain jälkeen uusia aikoja tulee varattavaksi maanantaina 24. toukokuuta kello kahdeksan. Lauantaina jaetaan viikon 21 alun eli maanan ja tiistain rikokotusaikoja. Maanantaina avautuvat ajat ovat loppuviikolle jolloin rokotuspäivät ovat keskiviikko–perjantai.

Rokotusajat ovat varattavissa verkkoajanvarauksen kautta. Maanantaisin rokoktusaikoja on mahdollisuus varata myös puhelimitse numerosta 013 330 2131. Puhelinajanvaraus suljetaan, kun jonossa ei ole enää soittajia tai vapaana on vain yksittäisiä rokotusaikoja.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee, että jokainen ottaisi sekä ensimmäisen että toisen rokoteannoksen omassa kotikunnassaan. THL:n mukaan 1. ja 2. rokotuksen annosväliä on mahdollista pidentää yli 12 viikkoon, jotta rokotuksen ottaminen omassa kotikunnassa on helpommin toteutettavissa. Koronarokote on tärkeää ottaa omassa kotikunnassa, koska koronarokotteet jaetaan kuntiin ihmisten kotikunnan perusteella eikä sote-alueilla ole mahdollisuutta rokottaa monia ulkopaikkakuntalaisia.