Voimaksi viikolle: Ylösnousemuksen juhla

Matti Pesonen

Kristikunnassa elämme nyt pääsiäisen jälkeistä aikaa. Jeesus Kristus Vapahtajamme on noussut kuolleista. Noin 2000 vuotta on kulunut tapahtumasta, jota me saamme ja voimme vieläkin juhlia ja muistella suurella kiitoksella.

Totisesti tämä hanke eli asia on lähtöisin Jumalasta, kun sitä vieläkin juhlana vietämme. Jos asia olisi ihmisistä lähtöisin se olisi tyhjiin rauennut.

Jeesuksen ylösnousemus on todistettu täysin vedenpitävästi. Monin tavoin aikalaisensa epäuskoiset tahot yrittivät kumota ylösnousemusta tosi voimallisin keinoin, siinä onnistumatta. Opetuslasten koolla ollessa tuli heidän luokseen ne kaksi miestä, jotka olivat nähneet Jeesuksen matkalla Emmaus-nimiseen kylään. Ja itse he kertoivat, mitä oli tapahtunut tiellä ja kuinka he olivat tunteneet hänet, kun hän mursi leivän. Mutta heidän tätä puhuessa Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: ”Rauha teille.” Niin heidät valtasi säikähdys ja pelko ja he luulivat näkevänsä hengen. Mutta hän sanoi heille: ”Miksi olette hämmästyneet ja miksi nousee sellaisia ajatuksia teidän sydämeenne? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse olen tässä. Kosketelkaa ja katsokaa minua, sillä ei hengellä ole lihaa ja luita, niin kuin te näette minulla olevan.”

Edellä mainitut asiat osaltaan todistavat, että Jeesus on Jumalan poika, täysi ihminen ja täysi Jumala. Hän kuolemallaan ja ylösnousemisellaan kukisti kuoleman ja maksoi syntivelkamme.

Hyvää kevättä ja runsasta Jumalan siunausta teille kaikille.

Kommentoi