Siun sote käynnisti iän ja sairauden perusteella riskiryhmien koronavirusrokotukset torstaiaamuna 11.2.2021. Rokotusten ajanvaraus ruuhkautui sekä verkko- että puhelinajanvarauksessa. Rokotteita tarjotaan ensi vaiheessa tänä vuonna 80 vuotta täyttäville ja sitä vanhemmille sekä alle 70-vuotiaille, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus.
Verkkoajanvarauksessa oli torstaina hitautta ja katkoksia. Palvelun kuormittuminen johtui kävijämäärän runsaasta kasvusta, kun koronarokotusten ajat tulivat varattaviksi. Kiinnostus koronarokotusaikoihin aiheutti odottamattoman kävijäpiikin, sillä kävijämäärä 20-kertaistui.
Verkkoajanvaraus on nyt toiminnassa, mutta hitautta saattaa esiintyä.
– Verkkoajanvarauksen kuormittuminen lisäsi myös puhelinajanvarauksen kysyntää, johon harmillisesti samaan aikaan sattui myös puhelinjärjestelmän tekniset ongelmat, terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen kertoo.
-– Rokotus on mittava urakka eivätkä läheskään kaikki nyt rokotusvuorossa olevat saa rokotetta ensimmäisinä päivinä tai viikkoina.
Torstaina klo 16 mennessä ajanvaraukseen tuli yhteensä yli 42 000 puhelua. Eri numerosta soittaneita oli noin 3 400.
Kiinnostus koronarokotusaikoihin aiheutti odottamattoman kävijäpiikin, sillä kävijämäärä 20-kertaistui
Varattavissa olevat koronarokotusajat riippuvat täysin rokotteiden saatavuudesta. Rokotusaikoja avataan varattaviksi sen verran, kun rokotetta on saatavilla. Rokotusajat on jaettu eri kuntien alueelle asukasmäärän perusteella.
Pohjois-Karjalan koronavirusepidemia on rauhoittunut ja maakunta on palannut epidemian perustasolle. Koronavirusepidemian tilannekuvatyöryhmä katsoi yksimielisesti, että tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi tarkoitetut alueelliset suositukset ja rajoitukset pidetään toistaiseksi ennallaan.
– Nyt voimassa olevilla toimenpiteillä epidemiatilanne on saatu hallintaan. Virusta ei kuitenkaan ole vielä tukahdutettu, joten suositusten ja rajoitusten noudattaminen on tärkeää myös lähestyvien hiihtolomien näkökulmasta, perustelee Sirpa Kaipiainen.
Viime viikolla Siun soten toiminta-alueella uusia koronavirustartuntoja todettiin 12, kun edellisviikolla tartuntoja varmistui 16. Tartuntojen alkuperä pystyttiin selvittämään noin 96 prosentissa viime viikon tapauksista. Valtaosa tartunnoista todettiin joko karanteenissa olleilla henkilöillä tai ne ovat yksittäisiä tapauksia, joihin ei liittynyt laajempia altistumisia. Koronavirustestejä otettiin yhteensä 2220.
Kuluvalla viikolla torstaiaamuun mennessä uusia tartuntoja on varmistunut viisi. Tartuntoihin ei ole liittynyt laajempia altistumisia. Karanteenissa koronaviruksella altistumisen takia oli torstaiaamuna 58 henkilöä.