Rakas kotikirkkoni, sinun seiniisi tiivistyy monia elämäni käännekohtia, rakkaita ja raskaitakin muistoja. Rippipäiväni, hääpäiväni. Mutta myös surun juhlat, pyhäinpäivän kaipauksen sävyt ja tuohusten lohdullinen valo. Joulun herkät laulut ja yhteinen hiljentyminen suureen juhlaan. Mystinen hämärä holveissasi.
Kirkko-sana sisältää paljon. Kirkko on muutakin kuin tärkeä rakennus. Raamatun sana ekklesia kääntyy sekä kirkoksi että seurakunnaksi. Seurakunta on ihmisten syvää yhteenkuuluvuutta. Raamatun kielikuvassa kirkko on mystinen Kristuksen ruumis, joka kärsii tai iloitsee elämän käänteistä yhdessä.
Seurakunta on ihmisten syvää yhteenkuuluvuutta.
”Mystinen” ei tarkoita mitään outoa, vaan se tarkoittaa jotain niin syvää, etteivät tavallisen kielen sanat sitä oikein tavoita. Jumalan toisenlainen, suurempi todellisuus elää arkitodellisuutemme sisällä. Seurakunta on paljon enemmän kuin sen työntekijät. Me kastetut muodostamme seurakunnan, eri-ikäiset, erilaiset ihmiset yhdessä.
Loppiainen on tämän toisenlaisen todellisuuden ikivanha juhla. Sen toinen nimi, epifania, merkitsee jumalallisen todellisuuden ilmestymistä tähän maailmaamme. Toisenlainen todellisuus häivähtää ja antaa elämään merkityksellisyyden. Se antaa meille seurakuntana tehtävän, Jeesuksen esikuvan mukaisesti, jakaa elämämme niiden kanssa, joita elämä on kolhinut ja joiden toivo on horjumassa.
Tässä tehtävässä ja tällä syvätasolla kirkkokuntien rajat eivät ole kovin tärkeitä. Me eri yhteisöihin kuuluvat kristityt muodostamme yhdessä Kristuksen maailmanlaajan kirkon. On tärkeää yhdistää voimamme keskenämme sekä muiden yhteisöjen ja verkostojen kanssa, jotta voimme pitää huolta toinen toisistamme ja koko luomakunnasta. Jumala meitä tässä alkaneena vuonna auttakoon!
Kirjoittaja Liperin seurakunnan Heinäveden seurakuntapastori