Kun korona-aikana olen pysytellyt pääasiassa kotosalla, liikenne meille tulevalla metsäautotiellä alkoi kiinnostaa tavallista enemmän. Eihän menneen kesän helteiden aikaan jaksanut kuistilta liikahtaa juuri mihinkään eikä pääskysten poikasten määrääkään kiinnostanut laskea joka päivä. Katse siis tien suuntaan ja radio kiinni, jotta soran rapinan kuulisi ajoissa auton lähestyessä taloamme – tai siis ajaessa ohi.
Tuttuja autoja ja tuntemattomia. Kyläläisten autot tunnistimme, ellei nyt joku ollut erehtynyt käymään autokaupoilla. Siinä olikin jo päivittelemistä. Kesällä tiellä liikkuu myös paitsi vuokramökkiläisiä, myös loppukesästä ja alkusyksystä marjastajia ja sienestäjiä. Teki mieli vilkuttaa iloisesti, että heipä hei, ette te sieltä mitään saalista löydä.
Pihassa poiketessaan naapurimökkiläinen totesi pohdintani kuultuaan, että sinähän olet sitten kyläkyttääjä. Mikä ettei, virkahan se sekin, palkkana mielenvirkeys, kun kerran viikossa näki muutakin kuin postiauton.
Parasta on ollut luonnon kyttääminen tai kauniimmin ilmaistuna: tarkkailu.
Kyttäys-sanaan liittyy negatiivinen mielikuva, jo kyttä-sanan perusteella. Mutta kyttäys hyvällä tavalla katsottuna on naapureistaan huolehtimista. Kun en ollut silmittänyt toisen mökkinaapurin kulkemista kesäpaikalleen, soitin jo hieman huolestuneena, että olettekos käyneet mökillänne. Olivat ja nuorisokin oli. Ystävällisesti tämä naapuri ilmoitti, minkälaisia autoja heidän perheellään on käytössä, ettei tarvitsisi olla huolissaan. Ja mökillä saisi milloin vain käydä katsomassa, onko siellä kaikki kunnossa.
Tämä tapahtui sen jälkeen, kun muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle omakotitalolle tehtiin ilkivaltaa. Kävin viemässä sinne ystävättäreni ylimääräisiä tavaroita hänen muuttaessaan kaupungista toiseen. Se tunne, kun keittiössä puhaltaa ilmavirta ja astut lasinsirpaleiden päälle. Ilmoitus kiinteistön omistajalle ja edelleen poliisille. Ikkunat peitimme talkoilla.
Parasta on kuitenkin ollut luonnon kyttääminen tai kauniimmin ilmaistuna: tarkkailu.
Pikkuserkkuni toivat riistakameran lammestamme lähtevän puron varteen tarkoituksena selvittää, milloin majavat jatkavat padon rakentamista alkukesän tapaan. Pari majavaa pääsi lammen toisella puolen hengestään, ja eipä sitten niitä enää näkynytkään, kunnes: kaksinkappalein tulivat puronsuuhun. Missä ovat nyt, ei tietoa. Ehkä jo nukkumassa, jossain.
Mutta riistakamera paljasti, kuinka monipuolinen eläimistö/linnusto voi kuviin tallentua. Laskimme 18 lajia ja pari epämääräistä vilahdusta niiden lisäksi.
Oli oravaa, metsäjänistä ja rusakkoa ryyppimässä vettä, saukko pyörähtelemässä, mäyrä tuijottelemassa kameraan, punarinta ihmettelemässä ja sinisorsat aterioimassa, lehtokurppa miettimässä. Jne.
- Ihan paras paikka riistakameralle! Iloitsi pikkuserkkuni. Olen samaa mieltä. Jatkan sähköpostini kyttäämistä. Sinnehän ne kuvat puronvarrelta tulevat.