Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Leena Vlasoff Olemme onnekkaita, kun meillä on jo paljon lähiruokaa saatavilla

Heinäveden ja Liperin yhteinen Lähiruokaretki-hanke starttasi lokakuun alussa. Vuoden kestävä hanke kokoaa yhteen seudun ruokapalveluita tarjoavat yrittäjät sekä paikalliset elintarvikkeiden tuottajat ja villiyrttien jalostajat. Yhdessä he pyrkivät tarjoamaan matkailijoille parhaan mahdollisen kattauksen lähellä tuotettua puhdasta ja terveellistä ruokaa.

Tavoitteena on, että paikallisia tuotteita on paremmin kuluttajien saatavissa kaupoissa ja matkailualan yrityksissä. Yhteisissä työpajoissa ja koulutuksissa Liperin ja Heinäveden yrittäjillä on mahdollisuus tutustua toisiinsa ja verkostoitua.

Mallia käydään katsomassa myös muualta. Ensimmäinen yhteinen retki suuntautui marraskuun alussa Tervoon, Lapinlahdelle, Maaningalle ja Kuopioon.

Mikä sitten on lähiruokaa? Maa- ja metsätalousministeriön lähiruokaohjelmassa lähiruualla tarkoitetaan erityisesti paikallisruokaa, joka edistää oman alueen paikallistaloutta, työllisyyttä ja ruokakulttuuria, joka on tuotettu ja jalostettu oman alueen raaka-aineista ja joka markkinoidaan ja kulutetaan omalla alueella.

Omalla alueella tarkoitetaan maakuntaa tai sitä vastaavaa tai pienempää aluetta.

Me täällä Heinävedellä olemme onnekkaita, sillä meillä on jo nyt paljon lähiruokaa saatavilla. Tunnetuimpia tuotteita lienevät Valamon viinit, Lintulan yrtit, Kuuselan puutarhan marjat, Hasuniityn hunaja ja Karvion Nesteen mallasleipä.

Pari vuotta sitten Palokissa aloitti toimintansa Koskijärven villitila, joka käyttää tuotteissaan monipuolisesti puhtaan luontomme yrttejä ja marjoja. Luonnosta raaka-aineet kerää myös Heinäveden ja Leppävirran rajamailla toimiva Pöllölän luomufarmi.

Kerman kalan ansiosta ruokapöytäämme on tarjolla muikkua ja kuhaa. Torilta saa Ruipon perunat ja valkosipulit. Soilen luomutilan pelloilla Malkkilassa kasvaa monenmoisia vihanneksia.

Näistä paikallisista tuotteista kehitti huippukokki Ilkka Lääveri toissa kesänä maukkaan Heinävesi-menun, jonka voi helposti valmistaa vaikka omassa mökkikeittiössä. Reseptit löytyvät kunnan matkailuesitteen välistä tai nettisivulta.

Ja onpa kuulemma Heinävesi-villimenukin suunnitteilla.

Mielenkiintoista on nähdä, mitä hankkeen päätyttyä leipäpitäjä Liperin viljavien peltojen ja Suomen metsäisimmän kunnan Heinäveden luonnon raaka-aineista saadaan tarjolle. Innolla odotan, että päästään maistamaan!

Kirjoittaja on Heinäveden kunnan matkailusihteeri.