Siten asiat tapahtuvat. Elämämme alkaa, jonain päivänä päättyy – tarkoitan maanpäällistä olemassaoloa. Alun tiedämme, päättymisen hetkeä emme – armollista ettei tarvitse tietääkään. Kristittyinä uskomme ja toivomme, että on uusi elämä maallisen jälkeen. Jos on vaikea uskoa onko sitä, saamme rauhassa heittää huolehtimisen Jumalan käteen, joka on meille elämän antanutkin.
Vuoden loppuun päättyy Heinäveden seurakunnan elämä itsenäisenä seurakuntana. Tämä ihmetyttää, ehkä pelottaakin. Mutta historiasta tiedämme, että joskus tätä seurakuntaa ei täällä vielä ollut. Vasta 1800-luvun puolivälissä täällä oli niin paljon väkeä, että oman seurakunnan perustaminen oli mahdollista.
Väkiluvun kasvua jatkui 1950-luvulle, sitten alkoi pudotus. Se jatkuu yhä. Vain sinnitellen on kyetty ylläpitämään talous ja maksamaan palkat tarpeelliselle henkilökunnalle.
Kehitys kääntyi päinvastaiseksi, kaskiviljelyn ja alkutuotannon kasvun vaihe hiipui, ihmiset löytävät elämälleen ja työlleen paikan muualta. Tämä on vääjäämätön tosiasia. Eikä se voi olla vaikuttamatta myös seurakunnan elämään.
Kuluneen vuoden olemme tunnustelleet yhteiseloa Liperin seurakunnan kanssa. Seurusteluaika on tuonut lähes pelkästään hyviä kokemuksia. Seurakuntaelämä on jatkunut ennallaan. Olemme kohdanneet uusia työntekijöitä ja seurakuntalaisia, hyviä kokemuksia ja miellyttäviä ihmisiä – laulajia, miestenpiiriläisiä, palvelualttiita seurakuntapaimenia.
Seurakunnan tärkeimpiä ihmisiä olemme sinä ja minä, ilman meitä ei seurakuntaa ole. Tulevana vuonna seurakuntamme ulottuu Palokista Ylämyllylle. Jokainen olemme osa suurta kristikuntaa, käsi kädessä etsimme hyvää huomispäivää.
Kirjoittaja on Heinäveden kirkkovaltuuston varapj.
Kuluneen vuoden olemme tunnustelleet yhteiseloa Liperin seurakunnan kanssa.