Suur-Savon Osuupankin toimitusjohtaja Jari Himanen vastaa palautteisiin

Kiitämme saamistamme rakentavista palautteista muutokseemme liittyen. Ymmärrämme, että muutos mietityttää monia, mutta tavoitteemme on palvella jatkossakin hyvin kaikkia asiakkaitamme koko toimialueellamme. Haluamme palvella hyvin myös sitä 27 prosenttia asiakaskunnastamme, joka asuu toimialueemme ulkopuolella.

Asiointitavat ovat muuttuneet merkittävästi. Pankillamme on 115 000 asiakasta, joista yli 70 000 on omistaja-asiakkaita. Paljon konttoripalvelua käyttäviä asiakkaita (eli kaksi kertaa kuukaudessa tai useammin konttorissa käyviä) meillä on 355 asiakasta, loppuvissa konttoreissa näitä asiakkaita on yhteensä 135 henkilöä.

Kokemuksesta voimme vakuuttaa, että löydämme yhdessä asiakkaidemme kanssa kaikille sopivat asiointimuodot, myös ilman digitaalisia palveluita. Opastamme asiakkaitamme henkilökohtaisesti aikavarauksella konttoreissa ja puhelimessa.

Siirryimme jo vuonna 2019 konttoririippumattomaan palvelumalliin asuntopalveluiden, yrityspalveluiden, maa- ja metsätalouspalveluiden sekä varallisuudenhoitopalveluiden osalta. Tämä tarkoittaa sitä, että asiaa hoitava toimihenkilö ei välttämättä ole asiakkaan kanssa samalla paikkakunnalla. Malli tarjoaa koko 155 asiantuntijan joukon kaikkien asiakkaidemme käyttöön.

Tällä hetkellä asiakkaiden lähettämiin verkkoviesteihin vastataan OP Ryhmän keskitetyistä palveluista. Palvelu on ajoittain ollut erittäin ruuhkautunut ja olemme saaneet paljon asiakaspalautteita aiheesta.

Haluamme varmistaa asiakkaillemme entistä nopeamman vastausajan viesteihin, joten ensi vuoden aikana verkkoviestit siirretään oman pankin käsittelyyn. Tällä pyrimme varmistamaan entistä paremman asiakaskokemuksen. Tämä tekee asioiden hoitamisen joustavammaksi ja turvaa toimihenkilöidemme työpaikkoja maakunnassamme jatkuvasti muuttuvassa pankkimaailmassa.

Monet 18–24  -vuotiaista nuorista on huolissaan omista taloustaidoistaan.

Olemme tehneet etätöitä jo ennen koronapandemian aikaa, mutta etätyö tuli laajemmin käyttöön keväällä 2020. Pankin asiantuntijatyö onnistuu hyvin etätyönä. Henkilöstömme on koulutettu pankkisalaisuus- ja tietoturva-asioihin. Etätyössä asiakkaat kohdataan pääosin puhelimen välityksellä ja verkkoneuvotteluina – asiakkaan valinnan mukaan. Asiakkailtamme saadut palautteet ovat olleet myönteisiä.

Osuustoiminnallinen pankki pystyy parhaiten auttamaan maakuntaa, kuntia ja asiakkaitaan menestymään hoitamalla hyvin rahoitustoimintaa. Uudet investoinnit asuntoihin, yrityksiin ja maatiloihin luovat uutta elinvoimaa.

Olemme Suur-Savon Osuuspankissa valmiita rahoittamaan asiakkaidemme unelmia koko toimialueella. Pankilta vaaditaan vahvaa vakavaraisuutta, jotta pystymme hoitamaan tätä tehtävää myös harvaan asuttujen alueiden osalta.

Haluamme olla jatkossakin edistämässä elinvoimaa ja aiomme näkyä osuuspankkina koko toimialueellamme. Yhteistyö eri seurojen, yhdistysten, järjestöjen ja kulttuuritoimijoiden kanssa jatkuu. Järjestämme maksutonta pankkipalveluopastusta omistaja-asiakkaillemme koko toimialueellamme.

Tätä opastustyötä olemme tehneet hyvin tuloksin jo vuosien ajan. Erityisesti monet seniorit ovat tätä kautta oppineet maksamaan laskujaan sähköisesti ja nostamaan käteistä pankkikortilla. Huolehdimme lisäksi, että postitse toimiva maksupalvelu toimii ja maksupalvelukuoria on helposti saatavilla mm. kuntien palvelu- tai neuvontapisteissä.

Suur-Savon Osuuspankilla on pitkät perinteet nuorten taloustaitotyössä. OP:n viime vuonna teettämän tutkimuksen mukaan yli puolet 18–24-vuotiaista nuorista on huolissaan omista taloustaidoistaan. Haluamme osaltamme auttaa nuoria hallitsemaan omaa talouttaan konkreettisella tavalla. Olemme toteuttaneet virtuaalisia taloustaitotunteja toimialueellamme tänä syksynä ja jatkamme systemaattista taloustaitotyötä tulevaisuudessa.

Tarjoamme erilaisia asiantuntijapalveluita konttoririippumattomasti yritys- ja yhteisöasiakkaille koko toimialueemme. Olemme noin 30 asiantuntijan voimin auttamassa yritys- ja yrittäjäasiakkaitamme löytämään heidän tarpeisiinsa sopivimmat ratkaisut niin pankki- kuin vakuutuspalveluissakin.

Yritysten ja yhteisöjen sähköiset pankkiasiat hoituvat myös sujuvasti OP-yritysmobiilissa ja op.fi -verkkopalvelussa vuorokauden ympäri. Palveluverkoston muutos aiheuttaa pienelle osalle yritysasiakkaistamme muutostarpeita käteisrahahuoltoon liittyvissä toimintatavoissa.

Vaihtorahojen nouto sekä päiväkassatilitysten tallettaminen onnistuu vaihtoehtoisten toimintatapojen avulla, joita olemme jo hyvässä hengessä käyneet läpi asiakkaidemme kanssa.

Arvostamme sitä, että sidosryhmämme antavat palautetta toiminnastamme. Päätökset muutoksista ovat syntyneet oman päätöksenteko-ohjesääntömme ja hyvän hallintotavan mukaisesti. Nyt keskitymme palvelemaan kaikkia asiakkaitamme ja tukemaan henkilöstöämme siinä työssä.

toimitusjohtaja, Suur-Savon Osuuspankki