Sunnuntaina pyöräilin 30, maanantaina 15 ja tiistaina 20 kilometriä. Niin ja ajoinhan minä kesälomalla Kuopiosta lentokentän kautta Siilinjärvelle ja takaisin eikä 50 kilometriä tehnyt tiukkaakaan. Toiseen suuntaan tie vei Matkukseen ja kaupunkikierroksen jälkeen palasin vuokramökille. Mutta hyvähän näillä kilometriluvuilla on kehuskella, kun sain työntöapua.
Entinen polkupyörä seisoo ulkovarastossa käyttämättömänä. Kävin sillä vuosia sitten kerran Kermassa, toisen lenkin ähistelin Varkaudentiellä ja kolmannen asemalle. Mäkiä oli joka suuntaan, ja kunnottomalle ne tuntuivat ylivoimaisille. Nyt olen ajanut jo 550 kilometriä, enkä ole nostanut kertaakaan takamustani satulasta ja kerran vain työntänyt. Hiki on kuitenkin virrannut ja ylämäissä puuskutettu. Tiukimmilla on takamus. Nytkin joudun istumaan päätteen ääressä sohvatyynyn päällä.
Rakas lapsukaiseni syntyi perätilassa. Vedin litteästä pahvilaatikosta pyörän torson tarakasta ulos. Renkaat, etulokasuoja, tanko ja satula olivat irrallisina, pussukka työkaluja ja ohjeet mukana. Kokoaminen oli yllättävän helppoa, kun kävi katsomassa varmistusta YouTubesta. Sieltä kun löytyy tänä päivänä kaikki. Ainoastaan viimeinen vasemmalla kädellä kiinnipyöritettävä pieni lokarin mutteri hangoitteli vastaan.
Ensimmäinen koeajo Kermanrantaan. Vähän arvelutti 13 prosentin kaltevuudesta kertovan varoitusmerkin kohdalla. Pyörän etupää tuntui alamäessä huteralta ja tanko niiaili oudosti kuopissa, joten en laskenut vauhtia kovaksi. Onneksi, sillä alhaalla huomasin, että liitokset olivat löysällä. Rantaparlamentin tarkkailun alla kiristin mutterit. Ylämäkeen lähtiessäni tein lujan päätöksen, että työntämään en sorru niin pitkään kuin olen parlamenttiedustajien näköpiirissä. Koko pitkä ylämäki menikin varsin kevyesti. Innostuin.
– Noo-oh, näytähän, venytteli ystävä, kun kävin esittelemässä ostostani hänelle. Ujuttauduin lähtöasentoon satulan ja rungon väliin, nostin toisen jalan polkimelle ja polkaisin. Pyörä ampaisi holtittomasti tien poikki raviojaan. Ihan kuin joku olisi tuupannut.
Ei kaikki pelkkää auvoa. Aloin pian haaveilla muista reiteistä, kun pyörää oli sisäänajettu lähiteillä ja poluilla kyllästymiseen saakka. Pyöränkuljetusteline auton peräkoukkuun ja matkaan. Mutta vaikka kuinka pyörittelin painavaa pyörää käsissäni, se ei asettunut kuljetustelineen koukkuihin. Lopulta irtosi jo takapyörä. Aikamoinen hintalappu tuli pyörän päälle uudesta telineestä, johon piti vielä tilata rekisterikilpikin.
K ehitystä on kuitenkin tapahtunut. Heräteostamani kanootti odotti aikanaan olohuoneessa lähtökäskyä, mutta ensimelonta sillä on vielä tekemättä. Sähköpyörä on uusi kaverini. Sohvalle en ole vielä antanut sille lupaa tulla vaan se saa olla sivummalla piuhan päässä. Aamulla työnnän sen kuin auton tallista ja polkaisen matkaan. Uutta virtaa elämään.
Etupää tuntui alamäessä huteralta ja tanko niiaili.