Nimellä Mervi Hokka: Tilinpäätös

Menneenä keväänä selasin läpi puheita, joita olen valtuuston puheenjohtajana pitänyt ja silmiini osui ensimmäinen puheeni valtuuston puheenjohtajana 14.6.2017.

Päivälleen neljä vuotta sen jälkeen pidin viimeisen puheeni nykyiselle valtuustolle. Muistelin puheessani neljän vuoden takaista päivää, kun puheenjohtajan suuriin saappaisiin astuin.

Kerroin neljä vuotta sitten, kuinka olin saanut äitienpäivälahjaksi lapsiltani taulun, johon kaikki viisi lastani olivat saaneet kuvata äitiä yhdellä sanalla. Taulussa luki; Hyvä, ymmärtäväinen, toimelias, avarakatseinen ja vahva.

Arvelin, jotta noita viittä ominaisuutta tarvitaan tässäkin tehtävässä ja vaikka saappaat olivat suuret ja kompurointiakin saattaisi tapahtua, en sitä pelännyt, vaan odotin innolla uusia haasteita. Uskoin, että pikkuhiljaa suuret saappaat muotoutuvat sopiviksi korkokengiksi.

Näin tapahtui, ainoastaan sillä erolla, että korkokenkiä on edelleen harvoin jalassani, tennarit ovat hyvät ja mukavat. Noita kenkiä voisi vertauskuvallisesti käyttää myös kuvaamaan meitä puheenjohtajia. Ei voi millään toinen hypätä samoihin saappaisiin, vaan jokainen kävelee itselle sopimaksi katsomillaan kengillä.

Tärkein taito on pysytellä tiellä ja ottaa kompuroinnistakin opikseen.

Saappaat olivat suuret.

Totesin neljä vuotta sitten puheessani myös näin:

”Heinävesi on hyvä kunta asua. Menipä mihin tahansa Suomessa, Heinävesi tunnetaan. Luostarit ovat varmasti se tärkein syy, miksi kuntamme on niin tunnettu, pitäkäämme kiinni hyvästä imagostamme, johon liittyy myös kaunis luonto ja puhdasvetiset järvet. Tulevan valtuustokauden haasteina on edelleen väestökehitys ja työpaikkojen määrän lisääminen. Matkailun kehittäminen voisi auttaa molempiin edellä mainittuihin haasteisiin ja se toivottavasti myös toteutuu.”

En olisi voinut kuvitellakaan silloin vuonna 2017 puhetta pitäessäni, että mainitsemani Heinäveden kaunis luonto ja puhtaat vesistöt tulevat arvoon arvaamattomaan jo vuoden päästä, kun kaivoskohu sai aikaan valtavan mediamyllytyksen.

Enkä olisi voinut millään uskoa, että itse annan haastattelua Helsingin Sanomille, Ylelle, A-Studiolle. Vaikka tärkeää on valtuutettuna ymmärtää päätöksentekojärjestelmää ja hahmottaa kokonaiskuvaa, niin esiintymistaitoakin on varsinkin omalla kohdallani tarvittu hyvin monta kertaa. Kolme kesää kesäteatterissa ja muilla esiintymiskeikoilla ei siis ole ollut ollenkaan pahasta kuntapäättäjän cv:ssä.

Menneeltä valtuustokaudelta on jäänyt mieleen rakennusinvestointien ja kaivoskohun lisäksi mm. kunnanjohtajan valinnasta valittaminen ja siirtyminen Pohjois-Karjalaan.

Isoja asioita. Paljon lisätyötä aiheuttanut kunnanjohtajan valinnasta valittaminen ei kuitenkaan hyödyttänyt. Hämmästelen yhä edelleen, että kannattiko se. Ehkä kannatti siitä näkökulmasta katsottuna, että toivottavasti ihmiset ottavat opikseen.

Keskitytään siihen, mikä oikeasti kehittää ja vie kuntaa eteenpäin. Ymmärretään toisiamme, ollaan toimeliaita ja avarakatseisia. Sillä vain yhdessä olemme hyviä ja vahvoja.

Kommentoi