Mielipide Jari Uimonen: Miltä seurakuntaelämä näyttää ensi vuoden alussa, kun Heinävesi ja Liperi kulkee kohti yhdistymistä?

Kirkkoherra Jari Uimonen Heinäveden kirkon rappusilla. Eija Kvintus

Jari Uimonen

Heinävedellä eletään historiallista aikaa, kun maakuntaraja on muuttunut vuoden vaihteessa. Myös seurakunnan puolella eletään uuden edessä, kun Liperin ja Heinäveden seurakunnat kulkevat kohti yhdistymistä ensi vuoden alussa.

Rajat ovat historian kuluessa muuttuneet monta kertaa, mutta paikallinen identiteetti on syvällä sydämessä. Heinävedellä on pitkät perinteet ja erityispiirteet, joista on hyvä ammentaa ja antaa muillekin iloa.

Tässä vaiheessa olemme yhteisellä matkalla naapurin kanssa hyvällä alulla. Erilaisia valmisteluja on tehty, luottamushenkilöt ja työntekijät ovat tutustuneet toisiinsa ja yleisesti ottaen minulla on se kuva, että kaikki on tapahtunut hyvässä ja myönteisessä hengessä.

Loppujen lopuksi suurin osa siitä työstä, mitä tehdään seurakunnissa, on samankaltaista. Toisen tavasta tehdä voidaan löytää hyviä uusia ideoita.

Kirkossa on vireillä monia hallinnollisia muutoksia. Se kertoo siitä, että tarvitsemme yhä enemmän toistemme tukea ja yhdessä tekemisen henkeä. Lisäksi tarvitaan monenlaista verkostoitumista, josta myös Heinävedellä on hyviä kokemuksia.

Rakenteitakin tärkeämpää on se, että seurakunta on elävä ja toimiva paikallisella tasolla.

Miltä seurakuntaelämä näyttää ensi vuoden alussa? Varmasti aika samanlaiselta kuin nytkin, mutta toiminta on leveämmillä hartioilla.

Uskoakseni varsinkin nuoriso- ja varhaisnuorisotyö tulee näkymään entistä enemmän seurakunnan elämässä. Kuitenkin olennaisin asia on se, että perusseurakuntatyö pystytään turvaamaan myös jatkossa.

Jumalanpalvelukset toimitetaan niin Heinävedellä kuin Karviollakin ja kirkolliset toimitukset hoidetaan asianmukaisesti. Sen ympärille rakentuu muu seurakunnan tärkeä toiminta – vanhus- ja aikuisväestön kohtaamiset, diakonia- ja lähetystyö, musiikkityö.

Kun katsomme eteenpäin, katsomme kohti mahdollisuuksia. Myös haasteet on mahdollista yhdessä ratkaista, yhteiseksi hyväksi.

kirkkoherra, hiippakunnan asessori

Kommentoi