Nimellä Minna Jakosuo "Olen erakoitunut ehkä vielä asteen lisää, vaikka en mikään seurapiirien kuningatar ole ennenkään ollut"

Pandemia on määräillyt elämäämme jo reilun vuoden, eikä loppua näy. Ensin vanhat (ai niin, ei saa sanoa vanhoja vanhoiksi, tai he loukkaantuvat) kokivat ihmisoikeutensa loukatuiksi, kun heitä yritettiin suojella tartunnalta, nyt he sättivät nuoria, kun heitä ei kiinnosta totella hallituksen ohjeistuksia.

Väsyttäähän tämä minuakin, vaikka en kuulu nuoriin enkä vanhoihin. Kuulun siihen ryhmään, joka paheksuu kotona niitä, jotka elävät kuin mitään koronaa ei olisikaan.

Olen itse asiassa ihan lopussa tähän kaikkeen.

Osa ihmisistä haukkuu hallituksen suosituksia noudattavia lampaiksi, ja niin sanotut terveysgurut yllyttävät kansalaisia halailemaan toisiaan ja jättämään rokotukset väliin. Jos ilmaisia ämpäreitä jossain jaetaan, sinne voi mennä kokoontumisrajoituksista huolimatta

Myös rukoilla voi porukalla, ajaa rallia, hiihtää kilpaa, jonottaa kaupan kassalla ja vetää kännit baarissa, kunhan siellä ei kukaan laula. Ohjeissa ei ole mitään vikaa, ihmisten kyvyssä noudattaa ohjeita on.

Tiedän, ihminen on pohjimmiltaan mukavuudenhaluinen olento. Omista pidetään huolta, ainakin yleensä. Omista eduista ja elintasosta varmaan tiukemmin kuin ihmisistä. Millään muulla ei voi selittää sitä, että kuntosalien sulkeminen ja etelänlomien siirtyminen nostattaa isomman äläkän kuin opiskelijoiden totaalinen tipahtaminen etäopetusjaksojen aikaan.

Olen lukenut yhden uutisen ammattikoulupudokkaista, ainakin sata juttua kuntosaliyrittäjien talousahdingosta.

Olen lukenut myös pari uutista pandemioiden juurisyistä. Ja jos luulit koronan johtuvan pelkästään siitä, että joku söi lepakon jossain Kiinassa, olet vähän väärässä.

Juuret ovat lempiaiheessani; luonnossa ja sen monimuotoisuudessa.

Virus on elävä yksikkö, joka haluaa samoja asioita kuin ihminenkin. Se haluaa elää, lisääntyä ja täyttää maan.

Se ei ole ensimmäinen laatuaan, eikä viimeinen. Pandemioita syntyy, kun luonnon monimuotoisuutta on kavennettu liikaa. Vähän sama juttu, kuin se, ettei sukulaisten kanssa pidä tehdä lapsia.

Eri lajit rikastuttavat elämää, niin kasvien kuin ihmistenkin keskuudessa. Kun talouskasvu nousi elämänlaadun mittaamisessa ykköstavoitteeksi niin yksilötasolla kuin maailmanlaajuisesti, unohtui elämää ylläpitävä pikku juttu; luonto ja sen hyvinvointi.

Me emme yksinkertaisesti selviydy ilman sitä. Pandemiatkaan eivät riitä meille muistutukseksi, koska ne nähdään vain elinkeinoa tuhoavina ja rajoittavina riesoina.

Vuosi kaksi eristäytyneisyyden ajassa on lähtenyt mukavasti käyntiin.

Olen erakoitunut ehkä vielä asteen lisää, vaikka en mikään seurapiirien kuningatar ole ennenkään ollut. Korona-ajan uutisia luettuani olen koko ajan enemmän sitä mieltä, että mikään määrä erakoitumista ei ole tarpeeksi.

Ehkä seuraavan pandemian kohdalla muistelen naurahtaen, miten helpolla koronasta päästiin, se kesti vain neljä vuotta. Jos saan kaksi ihan tavallista vuotta ennen seuraavaa, olen tyytyväinen. Ehkä maailma nyt oppii toimimaan yhdessä kriisin kohdatessa.

Onpahan sitten työkalut valmiina, kun ilmasto- ja lajikatokriisi ei enää tunnu pikkujutulta.