Nimellä Tuula Ruokamo: Onko joulumakkara makkara ja mitä ihmeen kapulasiikaa

Viikko vielä ja sitten on joulu ja lupa yölläkin syödä. Moniko sitten yöllä syönee; yhden kerran olen viettänyt joulun perheessä, jossa niin tehtiin. Ruuat jätettiin aattoiltana pöydälle jouluaamuun asti, siellä köllötti kinkkukin. Onneksi talvella ei ole kärpäsiä, mutta siitä huolimatta suosittelen käymään jouluyönäkin jääkaapilla, ettei pyhinä tarvitse ripulin kourissa riutua.

Olen valmistellut jouluja puolensataa vuotta ja niin kuin eivät vuodet ole veljeksiä, eivät sitä ole joulut, eivätkä jouluruuatkaan. Eri paikkakunnilla asuessani olen saanut oppia monet uudet ja oudot tarjottavat ja joulupöydässäkin on istunut väkeä joka ilmansuunnasta omine odotuksineen. Monien jouluiset herkut kun ovat perua omasta lapsuudesta.

Itse muistan isän kasvattaman ja itkusilmin lahtaaman possun kinkun, joka vaivoin saatiin survotuksi leivinuuniin muhimaan yli yön. Kinkunpaisto nosti paistajan poskille tuskan punat; isä jaksoi ihmetellä, miksi muurari-Antti oli pilannut hyvän uunin aivan olemattoman korkuisella suuluukulla.

Kaloista kapulasiika on lapsuusajan herkkuja. Napakalla pakkasella verkolla pyydetyt siiat peiteltiin kokonaisina lumihankeen. Kapuloiksi jäätyneistä siioista rapsittiin enimmät lumet, pätkittiin kirveellä paloiksi ja heiteltiin jäisinä päällimmäisiksi kiehuvaan pottukattilaan. Oli mureaa ja maukasta siikaa, lisukkeeksi kainosti kalalle maistuvia pottuja ja voissa makeaksi hautunutta sipulia.

Lipeäkalaa en oppinut syömään, valmistamaan kyllä. Syöhän sitä hyvässä seurassa, kun kelmeän kalan peittää valkokastikkeella, pyöräyttää päälle pippuria ja kylkeen kuuman perunan. Silakka taas on muikkuun ja siikaan tottuneelle outo kala. En saa selvää maistuuko se, vaiko pelkästään haisee, mutta suutarinlohi ja tomaattisilakat ovat ihan syötäviä joulukaloja.

Monet kerrat olen imellyttänyt perunalaatikon tekelettä hellan reunalla uuvuksiin asti. Alkuun en ollut kartalla, sillä mitä surkeammaksi lopputuloksen koin, sitä paremmaksi sitä syöjät kehuivat. Imelletty laatikko kun saakin olla löysähköä ja ruskehtavaa ja niin makeaa, että kitalaessa napsahtaa.

Suolenpätkästä purskahti ohraryynejä ja niiden seassa sipuli- ja silavahitusia ja ihmettelin, että mikä makkara?

Myyjäisten vetonaula on joulumakkara, jonka hankinnassa on varauduttava käsirysyyn. Ensituntuma oli kummastus. Suolenpätkästä purskahti ohraryynejä ja niiden seassa sipuli- ja silavahitusia ja ihmettelin, että mikä makkara? Vähän hitaasti lämpenin tälle herkulle, mutta ovathan ne rapsakaksi paistettuina tirripaistin kanssa makoisaa syötävää. Taitoni eivät vielä riitä niiden tekemiseen, mutta ilman en ole jäänyt, sillä onneksi kylällä on mestaritekijät.

Tuleva joulu muistetaan koronasta. Katala virus karkotti jouluvieraat, peruutti joulukirkon, laittoi joulupukinkin nettiin ja mummolan reissun jäihin. Onneksi on jouluruokaa ja paljon muitakin palikoita, joista saa kasatuksi ihan kelvollisen, rauhallisen joulun.

Kommentoi