Nimellä Seija Väre: Suvetti-savolaesen tuumailuva; "Piätin koettoo, vieläkö se oma kiel taepuu oekein"

Seija Väre

Minä oun ollu poes kotitanhuvilta jo neljännesvuossattoo. Piätin koettoo, vieläkö se oma kiel taepuu oekein. Ei oo vielä kertookaan sattunu, että minua oes satakuntalaeseks luultu. Tässä männä vuonna asiakas puhelimessa kysy, jotta onpas se kummalliseks tuo Merikarvian murre muuttunu. Minua se alako vuan naarattammaan. Mihinkä sitä koera tae kissa karvoistaan piäsis? Etennii, kun äetikii ol ommoo sukuaan Karvonen.

Se on hääviä, että kun mies kirjottaa Merikarvian murteella pakinoetaan, eks´tiä, niin minä ymmärrän ne, mutta enpä ossoo ite nuita sanoja käättee. Nythän sen luulis olevan heleppoo kaeken oppiminen, tänä tikikautena. Kissan viikset, vaekeemmaks aena männöö. Yks 85-vuotias mummo tulj minua öylön lenkillä vastaan, hää pyörällä vielä ajjaa ja päevittel, jotta on se kummoo, kun ei ennee nuorten immeisten puhheista ymmärrä, kun niitä ulukomuan sanoja käättäävät. Ei ennee sanota, jotta mää ulos, vuan Go out ja kaekilla matkailupaekoella on vierasperräisiä nimiä. Näen korona-aekaan niitä kun ei ies kukkaan ulukomuanelävä tule niitä lukemaan. Sanoen mummolle, että minä kyllä tiällä ylypeenä kannan savolaesuutta ja sitä yhen Vesannon miehen kanssas oekein viljellään. Mikäpä se paremmin mieltä muanantaiuamuna piristäs, kun nuapurille suapi toevottoo hyvvee päevee (siihen vielä sen kirvesvarrennii voes lisätä). Ja jos sen työkaverikkii sattuu kuulemaan, silläe mielen pohjassa hyrräyttää, ku jo äetinmaijossaan on savolaesta sisua suanu maestoo.

Sitten erikseen on nämä, jotka sannoo, etteivät muka ymmärrä savolaesta leikinlaskuva. Ylleesä niilläe se joku sulosesta Savonmuasta tuleva lähisukulaenen siellä kuapin takana kummittelloo ja sehän minua naarattaa - ja härnätäkkii miel vähän tekis.

Voe tokkiisa, kyllä tykkeen näestäkii uusista maesemista, kuhan ies kerran parissa kuukauvessa piäsen haestelemmaan kotiseuvun tuulia. Kouluaekona se paperitehas haes. Nyt sekkii tuntuu vähenneen. Oun minä siellä kotikylälläe tuntenu joskus sikalannii hajua ja aekuesena kerkesin Kangasniemessä minkin ja supinnii hajut haestellaihan lähiettäisyyveltä. Hajumuistot ovat yks osa sitä kotiseutuikävöö. Sen hellittää vuan piäseminen ommiin marikkoehin. Ne on sitä paitsi aika salasia paekkoja.

Tässä tuonnoin tein murrekokkeen Sonkajärven Maejalle tiällä nuapurkylässä. Tietääkkö se Maeja, mitkä ne on ne kuukuuspuut? Maeja pisti tuolin pöyvän piälle ja nous sen asetuksen piälle seisomaan. Tokas, jotta tässä ne on. Penskana olis tullu tupenrapinat, jos oes tuommosia vuaranpaekkoja pienessä tuvassa rakennellu. 70 vuuven vanaha Maeja ei puonnu. Ei ollu eilisen teeren poeka hää.

Hajumuistot ovat yks osa sitä kotiseutuikävöö.

Keskustelu