Nimellä Mervi Hokka: Tärkeimmiksi ja rakkaimmiksi aarteiksi osoittautuvat vanhat valokuvat, lasten askartelut ja tarinat – ja lehtileikkeet

Mervi Hokka

Olen kerännyt jo useamman vuoden materiaalia kahteen eri leikekirjaan. Toinen on lehtileikkeille tyttäreni muusikon uralta ja toinen omalta työ-harrastus-kuntapäättäjäuralta.

Pienellä paikkakunnalla on aika usein mahdollisuus päästä lehden palstalle. Ei tarvita paljoa: on joku tapahtuma, johon osallistut, asia, johon vaikutat. Teet näkyvää työtä tai näkymätöntä työtä, joskus riittää, että olet vain olemassa.

Paikallislehti tietää missä tapahtuu ja on aina ajan hermoilla. Joskus se on hyväksi ja joskus se on ihmiselle syy vihata toista. ”Miksi sitä aina pitää pällistellä lehden palstoilla,” on minultakin kysytty.

Tyttäreni leikekirjasta tulee mielenkiintoinen. Ensimmäiset esiintymiset HeiRockissa, kun kitara näytti niin isolta ja tyttö pieneltä ja hentoiselta. Osallistuminen Ylen Galaxi-ohjelman bändikisaan ja sen voitto, ensimmäinen esiintyminen Tulenliekissä, materiaalia on paljon. Tytär on kasvanut aikuiseksi, vahvaksi vaikuttajaksi musiikin saralla.

Esiintymislavat ovat suurentuneet Tavastialle, Ilosaarirockiin ja Provinssirockiin. Nykyään lehtijuttuja tyttären bändistä luetaan myös mm. Soundi-lehdestä ja sitä etsitään vaikka Kuopiosta asti, jos paikallisessa marketissa lehteä ei myydä.

Kun oma tytär etenee urallaan kohti unelmaansa, on lehtileikkeitä kerätessä mukana positiiviset tunteet: ylpeys, ilo ja kannustus.

Kun oma tytär etenee urallaan kohti unelmaansa, on lehtileikkeitä kerätessä mukana ylpeys, ilo ja kannustus.

Omissa lehtileikkeissä lähinnä kauhistelen omia ilmeitäni ja tunnetta siitä, että toimittaja on aivan väärin kirjoittanut sanomiseni.

Miksei sitä voi ottaa samalla ylpeydellä kuin tyttärenkin? Todeta itselleen, että hienosti tehty tuokin, sinä hieno nainen!

Menneenä kesänä meillä oli monenlaista rakennusprojektia. Yhtenä niistä oli varaston rakentaminen, joka johti siihen, että säilytyksessä ollutta tavaraa piti käydä läpi.

Jonkin tavaran kohdalla sitä ihmetteli, että minkä ihmeen takia tätä olen säilyttänyt, jostain oli niin iloinen, että tällainenkin aarre minulta löytyi.

Tärkeimmiksi ja rakkaimmiksi aarteiksi osoittautuivat vanhat valokuvat, lasten askartelut ja tarinat. Ja ne lehtileikkeet.

Vanhoja lehtiä jäin selailemaan monta kertaa ja samalla sain aimo annoksen paikallishistoriaa menneiltä vuosilta. Kaikenlaista turhaa on tullut säilytettyä, mutta kyseisistä vanhoista lehdistä olen erittäin iloinen.

Maltan tuskin odottaa, että pääsen lajittelemaan lehdet vuosittain, leikkaamaan lehtileikkeitä ja liimaamaan niitä kirjan sivuille. Ja sitten, kun koko urakka on tehty, selaan molemmat leikekirjat läpi ihastellen ja totean ääneen; hienosti tehty tuokin, sinä hieno nainen!

Keskustelu