Nimellä Ahti Kilpeläinen: New Normal: Mitä tämä oikein tarkoittaa ja mistä moinen termi on alun perin keksitty?

Ahti Kilpeläinen

Tänä vuonna on saatu kuulla monta kertaa ja monessa yhteydessä termi ”uusi normaali”, englanniksi New Normal. Mitä tämä oikein tarkoittaa ja mistä moinen termi on alun perin keksitty?

Termiä käytti tiettävästi ensimmäisen kerran 1960-luvulla amerikkalainen science-fiction kirjailija Robert A. Heinlein kuvaamaan kriisitilanteen jälkeistä uutta todellisuutta. Seuraavan kerran termi oli esille suuren finanssikriisin 2008–2009 jälkeisenä aikana. Työpaikallani oli vuonna 2011 kova säästökuuri ja kulujen leikkausohjelma nimeltään New Normal.

Saman vuoden syksyllä 2011 olimme pankin varallisuudenhoitoyksikössä viiden hengen voimin perustaneet musiikkiharrastuksemme tiimoilta uuden yhtyeen. Ensimmäinen soittokeikka saatiin sovittua melko pikaisesti, ja ehdimme treenaamaan vain muutaman kerran.

Kun legendaarisessa Paasitornissa olleen tilaisuuden järjestäjät halusivat tietää, mikä on illan orkesterin nimi, rumpalimme ilmoitti että New Normal. Sen huonompaa nimeä siinä tilanteessa on vaikea kuvitella, hän jatkoi.

Eipä niin, eivätkä henkilökunnasta koostuvan yleisön odotuksen varmaan olleet korkealla.

Keikka meni hyvin ja sittemmin takana on lukuisa määrä soittokeikkoja eri puolilla Suomea. Kun pari viikkoa sitten kokoonnuimme taas soittamaan, totesi moni, että onpas meillä edelleen ajankohtainen orkesterin nimi. Nyt kaikki puhuvat koronan seurauksena tästä uudesta normaalista.

Kun kaupassa käyttää maskia, ihmiset luulevat, että maskin käyttäjällä on korona ja kaikki varmasti pysyvät kaukana.

Vaikka tuo bändin nimijuttu oli alun perin vain vitsi, koronan tuoma uusi normaali on kaikkea muuta. Sen seuraukset voivat jatkua vielä vuosia eteenpäin. Maskien käyttö ja riittävät etäisyydet ovat nyt tosiasia.

Tosin moni on todennut, että kun kaupassa käyttää maskia niin ihmiset luulevat, että maskin käyttäjällä on korona eli nykyajan rutto, ja kaikki varmasti pysyvät kaukana. Käytetään silti maskeja missä niin ohjeistetaan. Kyllä niihin tottuu.

On tämä korona-aika ollut myös uuden oppimista: tiimini oli sopinut alkuvuodesta valtavan määrän talousoppitunteja eri puolilla Suomea oleville kouluille. Maaliskuun alussa kalenterit tyhjenivät kerta heitolla.

Innovoimme nopeasti talousoppituntien pitämisen etänä kotoa käsin ja tavoitimme huhti-toukokuussa yli 1 200 oppilasta ja opettajaa. Sain pitää oppitunnin muun muassa Inarin Sevettijärven koulun oppilaille.

Tässä hankkeessa piti oppia pikavauhtia uusia teknisiä kokousalustoja, koska itselle tuttu Teams ei ollutkaan kaikkien koulujen työkalu vaan Hangouts, Meet, Whereby ja muut tulivat tutuiksi. Oppia ikä kaikki.

Kollegani ja bändikaverini käänsi koko Covid-19 jutun ajatusleikissään toisinpäin. Mitä jos ihmiskunnan yllättänyt virus olisi ollut 91Divoc? Sen voisi saada, jos jää yli tunniksi yksin, ilman kontaktia vähintään yhteen ihmiseen. Suojautua voi pysymällä ryhmässä ja lähellä toisia ihmisiä.

Lähtisimmekö etätoimistoiltamme saman tien vaikka naapuriin tai suoraan työpaikalle?

Keskustelu