tiistai 25.9.2018 Kullervo

Lähellä sinua – se tuttu paikallislehti

Mökkihöperyys karkottuu ystäväpiirissä

IMG_9763

Elvi Kervinen istuu perjantai-iltapäivänä Mervin Olkkarin keittiössä pyöreän kahvipöydän äärellä. Kupissa on kahvia ja lautasella kermalla kuorrutettua kääretorttua. Ohjaaja Mervi Hokka on leiponut yhden piiriläisen syntymäpäivän kunniaksi kääretorttukakun. Ulkona on pieni pakkanen ja aurinko pilkistelee puiden takaa. Kaunis talvipäivä ulkona, lämmin ja kodikas tunnelma sisällä.
– Minä tykkään kovasti käydä tässä ystäväpiirissä. Tämä on yksi parhaista kerhoista. Tämän lisäksi käyn afasia- ja sydänkerhossa, missä on aina paljon porukkaa, yksinään asuva Elvi sanoo.


Hän kertoo, että ystäväpiirissä tehdään mitä milloinkin, enimmäkseen jutellaan ja kahvitellaan mutta aina on myös jotain pientä ohjelmaa, askartelua ja leipomista. Tänään katsellaan You Tubesta vanhoja Heinävedellä kuvattu videoita. Siellä vilahtavat Ami Kinnunen, Esa Pakarinen ja paikalliset yritykset. Aika usein myös vieraillaan toisten kerholaisten luona. Virikeohjaaja Seija Tuovinen hoitaa tarvittaessa kuljettamisen ja Mervi vastaa tarjoilupuolesta.

Lue lisää piiriläisten kuulumisia torstaina 11.2. Heinäveden Lehdestä.

Jätä kommentti

*