keskiviikko 21.11.2018 Hilma

Lähellä sinua – se tuttu paikallislehti

Kun olet kiva, tapahtuu kivaa

Pääasiassa vakavina mutta loppuvaiheessa jo hymyillen kuuntelivat yläkoululaiset Ville Nurmisen esitystä, joka päättyi kahteen rap-biisiin.

Räppäri Ville Nurmisen tarina on riipaiseva, mutta toivoa antava.

Anna-Mari Tyyrilä

”Välil sen surullisen pikku pojan vielki nään peilist, mut en käytä tätä päivää miettimäl eilist, ei se muutu siitä kuitenkaa mihinkää, joten turha virheit muistella ikinä, täysii vedetää täysii eletää, eikä siihen oo tääl sanomista kenelkää, mä teen tänää just sitä mitä haluunkaan, sano mitä vaan ei sanasi satuta.”

Surullisesta pojasta ei ollut tietoakaan, kun räppäri Ville Nurminen käveli ala- ja yläkoululaisten sekä lukiolaisten eteen viime torstaina.
Surullisista ajoista ei kuitenkaan ole kauan. Oppilaat saivat kuulla, että Nurminen oli kolmesti lähellä kuolemaa, kahdesti omasta tahdostaan.
Tarina alkoi lapsuudesta, ensimmäiseltä luokalta.

– Meillä ei ollut rahaa, ei ollut varaa ostaa hienoja vaatteita, joten kuljin rikkinäisissä housuissa. Minua kiusattiin ja aloin varastaa kiusaajille karkkia ja limua, että ne lopettaisivat. Mutta ne kiusasivat vain enemmän.

Kiusaamisesta ei puhuttu ääneen. Poika alkoi olla poissa koulusta milloin milläkin tekosyyllä. Yhtenä viikonloppuna hän särki koulunsa ikkunat.

– Poliisit ja sossun väki tulivat ja veivät lastenkotiin. Kaksi ensimmäistä viikkoa olin rauhoittumisjaksolla lukitussa huoneessa.

Kun Nurminen pääsi käymään kotona, kukaan kavereista ei saanut tavata häntä.

Lastenkodissa vierähti lapsuus ja nuoruus. Täysi-ikäisenä hän pääsi pois ja suuntasi Helsinkiin.

– Mietin keneen tutustuisin…, tyttöihin! Lähihoitajakoulussahan heitä olisi, hain opiskelemaan ja pääsin. Tyttöjä olikin, ja monta yhtä aikaa. Lopulta kaikki vihasivat minua, lopetin koulun ja hakeuduin ravintola-alalle töihin.
Ravintolat olivat pahasta.

– Tuli lähdetty kaljalle iltaisin, eikä lopulta tuoppi tai kaksi riittänyt. Join töissäkin ja sain potkut. Laskin, että 6-7 vuoden aikana sain 40-50 potkut. Työt menivät, samoin asunto. Ja kaverit olivat samanlaisia.

Nuori aikuinen valehteli kaikille,  lainasi rahaa, jätti velat maksamatta, istui putkassa ja oikeudessa. Juomaputki vei sairaalaan, jossa todettu promillemäärä olisi jo tappanut heikomman.

Sekoilu jatkui. Psykologista ei ollut apua, lääkkeet Nurminen jätti ottamatta.

Muutos tapahtui toisen itsemurhayrityksen jälkeen. Kummiensa valvonnassa Nurminen kiemurteli tuskissaan viikon verran, kunnes ensimmäinen oivallus tuli.

– Halusin muuttaa Helsingistä pois, lähteä ravintola-alalta pois, heittää kaverini pois. Muutin Riihimäelle, salasin tietoni ja etsin töitä. Pääsin myyjäksi markettiin. Kaikeksi ihmeeksi olin saanut asuntolainan, asunto oli omani.

Nurminen seurasi marketissa olleita operaattorimyyjiä, jotka eivät saaneet mitään aikaan. Eivät pysäyttäneet ihmisiä, eivät myyneet mitään. Hän päätti toimia toisin.

Kauppa alkoi käydä. Hyvänä puhujana Nurminen sai ihmiset pysähtymään ja puhui heidät ympäri. Hän huomasi olevansa hyvä työssään.

– Parin kuukauden kuluttua minut ylennettiin esimieheksi. Minusta tuli Suomen paras siinä firmassa, ja johdin sitten viiden kaupungin myyntiä.

Sanotaan, ettei kahta ilman kolmatta. Kolmannen kerran Nurminen sai ikävän diagnoosin kuullessaan sairastavansa melanoomaa, syöpää. Valoisammasta elämästä kiinni saanut mies ei järkyttynyt syvästi, vaan tiesi selviytyvänsä sairaudesta.

Nurminen on kertonut menneensä töihin syöpäleikkausta seuranneena päivänä.

Kun sairaus hellitti, Nurminen jätti myyntialan ja alkoi tehdä musiikkia. Hän kiertää kertomassa kokemuksistaan toivoen, että tarina selviytymisestä auttaisi muitakin lapsia ja nuoria heidän omissa vaikeuksissaan.

Jätä kommentti

*