keskiviikko 21.11.2018 Hilma

Lähellä sinua – se tuttu paikallislehti

Kolme toimitusta yhdistyi

Warkauden Lehteä, Joroisten Lehteä ja Heinäveden Lehteä tekee kimpassa 12 hengen toimitus.

Toimittajat Eija Kvintus ja Anna-Mari Tyyrilä sekä taaempana uutistuottaja Tiina Laine ja päätoimittaja Sari Ristamäki miettivät tulevaa yhteistyötä.

Warkauden Lehden, Joroisten Lehden ja Heinäveden Lehden toimitukset alkavat tehdä hommia kimpassa.
Yhteistoimituksessa on 11 toimittajaa ja yksi sivunvalmistaja. Mukana on Savon Sanomien toimittaja, jonka työpiste on samassa yhteistoimituksessa.

– Ihannetilanne ja tavoite on, että toimitus tuntee olevansa yhtä ja kaikki tekevät kuin yhtä lehteä, päätoimittaja Sari Ristamäki sanoo.

Ristamäki työskentelee kaikkien kolmen lehden päätoimittajana.

Uutistuottajana eli uutisvastaavana aloittaa Tiina Laine.

– Silloin kun päivittäinen uutistyön johto on Tiinan hommana, pystyn liikkumaan myös Joroisissa ja Heinävedellä tapaamassa ihmisiä. Toivon mukaan aika riittää myös juttujen tekoon. Toimittajan työ on parasta ja paikallislehden toimittajan kaikkein parasta, Ristamäki hehkuttaa.

Jokainen lehti säilyttää jatkossakin oman profiilinsa.

Kaikki lehdet jatkavat ilmestymistä itsenäisinä lehtinä, ja sisältö säilyy paikallisena

– Paikallislehtien sisällön kulmakivenä on oman paikkakunnan asiat. Heinäveteläisten ei tarvitse lukea lehdestään Joroisten asioita tai toisinpäin. Warkauden Lehden sisällössä taas paino on Varkauden asioissa niin kuin ennenkin.

Yhteistoimituksella haetaan vahvuutta pienille lehdille: toimitukset ovat haavoittuvia yllättävissä tilanteissa, esimerkiksi sairastumistapauksissa. Myös loma-ajat ovat haastavia. Ammattitaitoisia toimittajien lomasijaisia, lyhyemmistä tuurauksista puhumattakaan, ei ole aina helppo löytää pienille paikkakunnille.

– Sisällöntuotannossa huomattavasti leveämmät hartiat, kun tekijäkaarti on isompi, Ristamäki sanoo.

– Toki uudistuksella haetaan myös synergiaetuja. Resurssit eivät enää nykyisin riitä siihen, että monesta saman konsernin lehdestä on toimittaja paikalla samassa tilaisuudessa.

Toimittajat ovat tervehtineet muutosta Ristamäen mukaan myönteisesti, sillä he saavat ympärilleen ison tiimin, jonka kanssa jakaa asioita.

– Pienet paikallislehdet ovat yksinäisiä työpaikkoja. Tiedän sen, kun olen itsekin sellaisessa ollut. Isossa tiimissä syntyy enemmän ideointia ja kokemusten jakamista, Ristamäki toteaa.

– Ja asiantuntijuuskin on laajempaa, kun on monen asian osaajaa ja harrastajaa yhdessä.

Sekä Joroinen että Heinävesi kuuluvat vanhastaan Warkauden Lehden levikkialueeseen, joten toimittajat tuntevat kunnat ja niiden ihmiset entuudestaan.

Warkauden Lehdellä on Savon Sanomien kanssa yhteistoimitus Varkaudessa. Yhteistyö on ollut pitkäaikaista myös Pieksämäen Lehden kanssa, lehdillä on juttuvaihtoa ja yhdessä on työstetty jo vuosia muun muassa Keskisavolaista ja Keski-Savon Teknologia-liitettä. Yhteistyötä on myös Soisalon Seudun kanssa.

– Keskisavolainen yhteinen sävel on löytynyt lehdentekijöiden kesken.

Joroisten Lehden toimipiste säilyy Joroisissa ja Heinäveden Lehden toimipiste Heinävedellä.

Varkaudessa toimitus on Forumissa. Asiakaspalvelu ja myynti ovat Kauppakadulla ja ne palvelevat kaikissa Savon Median lehtien asioissa.

(Antti Aho, Eeva-Liisa Pennanen)

Osa kolmen lehden toimituskunnasta ehti potrettiin.

Kommentit

  • Sinikka

    Hienoa, onnena, menestystä, vaikutusvaltaa!
    Luen ilmaista nettilehteä entisenä heinäveteläisenä täällä kaukana ja huolestuin jo, onko koko Heinäveden lehti poistunut kuvioista.
    Oli mielenkiintoista havaita entisten oppilaiden menestymistä, tekemisiä.

Jätä kommentti

*