tiistai 25.9.2018 Kullervo

Lähellä sinua – se tuttu paikallislehti

Kermantien paloa epäillään tuhopoltoksi

Takapihaa

 

 

 

 

 

 

 

Kermantien varrella lauantain ja sunnuntain välisenä yönä omakotitalon tuhonnutta tulipaloa epäillään tahallaan sytytetyksi. Varkauden poliisiasemalla on  pidätettynä yksi epäilty, noin nelikymppinen mieshenkilö. Rikosylikonstaapeli Hannu Räsänen Varkauden poliisista kertoo, että tutkinta on vielä kesken, joten tämän enempää ei tapauksesta anneta tässä vaiheessa tietoa. Poliisin tekninen tutkinta vieraili palopaikalla sunnuntaina.

Hälytys palopaikalle tuli myöhään itsenäisyyspäivän iltana hieman ennen puolta yötä. Palokunnan ensimmäisen yksikön saavuttua paikalle tulipalo oli jo täyden palon vaiheessa ja noin 200 neliön suuruinen L-mallinen omakotitalo kauttaaltaan tulessa. Paloa olivat sammuttamassa kaikki Heinäveden palokunnat.

– Alkuun epäiltiin, että sisällä olisi kaksi henkilöä mutta onneksi näin ei ollut. Hälytin tulomatkalla myös yhden säiliöauton Varkaudesta, mistä olikin suuri apu ennenkuin löysimme lähellä olleen palopostin, Varkauden alueen päivystävänä palomestarina toiminut Joroisten palomestari Jani Kasanen kertoo. Sammutusvettä ajettiin ensin keskustan palopostista.

Kasasen mukaan tulipalo roihusi palo- ja pelastuslaitoksen tullessa paikalle siinä määrin, että siitä, oliko palo syttynyt ulko- vai sisäpuolelta, ei voinut enää tehdä päätelmiä. Omakotitalon pihamaalla ollut tavaramäärä vaikeutti jonkun verran sammutustöitä ja liikkumista alueella. Jossakin vaiheessa tuli nuoli myös sisäpihalla olleen varastokatoksen alla olleita tavaroita mutta varsinaista leviämisen vaaraa ympäristöön ei ollut.

Tuli saatiin sammumaan aamuyön tunteina ja viimeinen palo- ja pelastuslaitoksen yksikkö poistui paikalla puoli kahdeksalta aamulla, jolloin jälkivartiointi siirtyi kiinteistön omistajalle. Palo kuitenkin roihahti vielä hetkeksi aamulla puoliyhdeksältä aikaan.

Jätä kommentti

*