maanantai 19.8.2019 Mauno, Maunu

Lähellä sinua – se tuttu paikallislehti

Chilin makuista elämää

IMG_6072Kesäisen leppoisa tunnelma grillin ääreltä isolla porukalla. Puheen sorinaa ja kokkailua. Erona se, että nyt grillin ritilällä ei tirise makkara, vaan kyse on tulisen kuivatun chilin paahtamisesta. Ekachai Tippayamat kaataa ison pussillisen kuivattuja punaisia chilipalkoja paahtumaan wokkipannulle.  Chilit saavat tummaa väriä nopeasti, joten niitä on käänneltävä ahkeraan.  Kitkerän tuntuinen savu leijuu grillin ympärillä. Jussi Eklund kehottaa väistämään, sillä savu käy henkeen ja saa ainakin hänet aina yskimään.


Kun chilit ovat riittävät paahtuneita, Ekachain puoliso Bod nostaa wokkipannun tulelta jäähtymään maahan. Hetken kuluttua chilit kaadetaan isoon mortteliin ja Ekachai aloittaa niiden jauhamisen. Pannulle laitetaan riisiä paahtumaan samaa tarkoitusta varten.
Jussi Eklundin puoliso, Kamolwan Tippayamat, tuttavallisemmin Mai, kertoo, että chiliä käytetään Thaimaassa melkeinpä ruoassa kuin ruoassa. Chilistä ja riisistä valmistettavaan lisäkkeeseen voidaan lisätä myös  esimerkiksi viinietikkaa ja valkosipulia. Jussi kertoo tottuneensa mausteiseen thaimaalaiseen ruokaan niin, että suomalainen ruoka tuntuu mauttomalta. Jussin, Main ja 6-vuotiaan Netalin perheessä kokataankin pääsääntöisesti itämaiseen tyyliin. Eksoottisemmat tarveaineet saadaan aasialaisen ruoan kaupoista.
– Syön uudet perunatkin dippaamalla niitä riisi-chilimössöön, Jussi naurahtaa.

Jätä kommentti

*