tiistai 24.9.2018 Alvar, Auno

Lähellä sinua – se tuttu paikallislehti

Aikaa on aina tarpeeksi, jos vain käytämme sitä oikein

Goethe on lausunut otsikon viisauden, ja varmasti se onkin ihan paikkansa pitävä. Kuitenkin viime aikoina, ja varsinkin, kun keväällä kelloja siirretään kohti kesää, tuntuu, että aika rientää, tunnit suorastaan juoksevat kilpaa oman aikataulun kanssa. Olen aina ollut niitä viime tipan ihmisiä, eikä kellon siirtäminen tunnilla eteenpäin ole ollut koskaan minun edukseni. Tuntuu, että minulta taas keväällä vietiin se tärkeä tunti, joka olisi pelastanut minut monelta myöhästymiseltä. Toisaalta, ei sen tunnin palauttaminen syksyllä ole saanut minua sen ”joutuisammaksi”, mutta virkeämmäksi kyllä. Toukokuussa siitepölyallergikkona väsähdän vähän lisää, ei vaan tunnu kroppa millään nousevan aamuisin sängystä ylös, vaikka kuinka kello ilmoittaa, että olisi jo aika herätä.

Aika tuntuu nykyään menevän muutenkin nopeammin, olen jonkun kuullut sanovan sen olevan vanhenemisen merkki. Tai sen, että sen ajan kulumisen huomaa. Äitini totesi aikoinaan ajan kulumisesta seuraavaa:” No, se on nyt maanantai, ylhuomenna tulloo Heinävein Lehti ja sittenhän se on jo loppuviikko.” Kertoo paljon, kuinka tärkeä on paikallislehti ja myös siitä, että niin se aika menee nopeasti eläkeläiselläkin. Hänelle se oli vain positiivinen asia, tässä elämän ruuhkavuosia eläessä tuntuu, että aina on maanantai tai perjantai. Miten aikaa sitten käyttäisi oikein, jotta sitä olisi tarpeeksi? Siinäpä ajattelemisen aihetta monelle meistä. Iän myötä olen huomannut, että vapaa-ajasta nauttii yhä enemmän. Kalenteria ei tarvitse täyttää vapaa-ajan osalta täyteen tapahtumia ja virikkeitä. Sen voi käyttää innokkaasti siivoten, mutta myös ihan rauhallisesti istuen tai jopa sohvalla loikoillen. Vielä jokunen vuosi sitten, jos minut nähtiin sohvalla loikoilemassa, ensimmäinen kysymys kuului: ”Koskeeko päähän?” Nyt se ei herätä enää ihmetystä eikä epäilyä terveydentilastani. Aikaa täytyy löytyä tarpeeksi ihan vain olemiseen. Kesälomien lähestyessä toivon, että lomallakin osaisimme ”vain olla”, edes osan lomasta.

Mervi Hokka

Jätä kommentti

*