tiistai 24.9.2018 Alvar, Auno

Lähellä sinua – se tuttu paikallislehti

Ahma tallentui kameraan Lajunlahdessa

M2E1L24-24R374B320Kristiina Räsäsen riistakamera nappasi viime sunnuntaiaamuna valoisan aikaan kuvan ahmasta.
– Viime sunnuntaina tapasin ahman jäljet ja myös sitä edellisenä viikonloppuna melkein samoissa kohdissa metsäautotiellä Lajunlahdessa, Kristiina kertoo.


Hänen mukaansa petoyhdyshenkilöt Mika Lukkarinen ja Ville Vänttinen ovat kertoneet Heinävedellä olevan useampia ahmoja.
– Viime viikolla Ville Vänttisen Viitalahdentien seutuvilla tarkistaman ahman jälki oli pienempi kuin tämän yksilön, joka näkyy kuvassa.
Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja, petoyhdyshenkilö Mika Lukkarinen arvelee Heinävedellä liikkuvan noin 3-5 ahmaa.
– Ehkä kolmisen vuotta sitten ahma asettui pysyvämmin näille kulmille. Sen jälkeen havaintoja on tullut säännöllisesti, Lukkarinen sanoo.
Ahman reviiri on laaja ja Lukkarinen arvelee Lajunlahdessa selfien napanneen ahman kiertelevän myös Karviossa, Rusinvirralla, Haapamäessä ja Näädänmaassa.
Lähikuukausien aikana selviää myös, syntyykö Heinäveden ensimmäinen ahmapentue tänä vuonna.

Jätä kommentti

*